|
|
|

Aura-Soma on värisysteemi, jonka ihmeellinen kertomus maailmanlaajuisen menestyksen saavuttamisesta
erittäin vaatimattomista lähtökohdista kuvastaa värien voimaa monella tasolla. Aura-Soma
sai alkunsa 1980-luvulla pienessä englantilaisessa kylässä Vicky Wallin, eläkkeelle
jääneen hoitajan, inspiraatiosta. Epätoivon hetkinä, menetettyään
kotinsa, elantonsa ja näkönsä, Vickyllä oli tapana rukoilla ymmärrystä itselleen.
Eräänä iltana hän koki värikkäiden aaltojen näyn rukoillessaan ja myöhemmin,
sekoitettuaan ensimmäiset tasapainopullot, hän kertoi: "Tiesin, että käsiäni ohjattiin".
|
VICKYN TARINA |
|
Vicky Wall syntyi seitsemännen lapsen seitsemäntenä lapsena Lontoossa vuonna 1918. Hän menetti äitinsä
synnytyksessä ja kasvoi isänsä ohjauksessa sekä äitipuolensa tiukassa fyysisessä kurissa kunnes karkasi
kotoaan 16-vuotiaana. Lapsuudestaan lähtien Vicky jakoi juutalaiseen Kabbalaan perehtyneen isänsä kanssa
salaisuuden selvänäköisyydestään sekä yhteisistä kyvyistään nähdä värejä ihmisten ympärillä. Viikottaisilla
kävelyretkillään Lontoon puistoissa Vicky sai isältään arvokasta tietoa eri kasvien ja yrttien
käyttötarkoituksista sekä niiden parantavista voimista.
Lähdettyään kotoaan Vicky vietti parisen viikkoa katujen kasvattina kunnes apteekkari Edward Horsley tarjosi
hänelle työtä ja asuinsijan perheensä parissa. Tämä elämänvaihe opetti Vickylle jälleen lisää lääkkeiden
ainesosista ja erilaisten parantavien voiteiden valmistuksesta. Sodan ja apteekkarin kuoleman jälkeen Vicky
koulutti itsensä jalkojenhoitajaksi, hän oli ensimmäinen naisjäsen Kuninkaallisessa kirurgisessa
jalkojenhoitaja yliopistossa (MRCSC). Hän avasi oman, menestyvän vastaanoton, joka myöhemmin 1960-luvulla
muutti yhteen osteopaatti ja kiropraktikko Margaret Cockbainin vastaanoton kanssa Kings Ransomissa.
Myöhemmin elämässään Vicky menetti näkönsä diabeteksen johdosta ja hänen oli luovuttava rakastamastaan
työstä sekä autolla ajamisesta. Hän jatkoi silti edelleen apteekkari Horsleylta oppimien voiteiden ja
salvojen valmistamista myyden niitä entisille asiakkailleen. Vähän ennen Aura-Soman syntyä Vicky ja Margaret
menettivät kaiken omaisuutensa sijoittaessaan rahansa huijariin, joka pian vaihtoi maisemaa naisten rahat mukanaan.
|
TASAPAINOPULLOJEN SYNTY JA KEHITYS |
|
Vuonna 1983 kodittomana, ilman toimeentuloa ja näkökykyä 66-vuotias Vicky ei ymmärtänyt mitä elämällä
voisi olla hänelle enää tarjolla. Hän ei ollut tottunut olemaan työttömänä ja ilman omaa kotia, joten
iltaisin hän rukoili ymmärrystä itselleen. Eräänä tällaisena hetkenä hän näki värillisten aaltojen
tulvivan ylitseen ja sanat "jaa vedet" tulivat hänen mieleensä. Tämän kuvion toistuttua muutamana
yönä Vicky meni laboratorioonsa, joka oli Phyllis Averyn entisen kaupan takahuone, ja sekoitti ensimmäiset
öljy- ja vesiosan sisältävät Aura-Soma tasapainopullot keskellä yötä. Vickyllä ei ollut aavistustakaan
pullojen käyttötarkoituksesta, joten eräillä vaihtoehtomessuilla hän piti kauniita, lasisia tasapainopulloja
myymiensä kosmeettisten salvojen ja voiteiden jalustoina. Ihmiset messuilla kiinnostuivatkin voiteiden
sijaan näistä värikkäistä pulloista ja halusivat ostaa niitä. Vähitellen Vicky sai runsaasti myönteistä
palautetta pulloja käyttäneiltä ihmisiltä niiden parantavista voimista ja värien vaikutuksista. Aura-Soma
nimi tuli esiin Vickyn ja Margaretin läheisen ystävän Laura Fraserin välityksellä.
Samana vuonna, kun tasapainopullot syntyivät, Vicky Wall tapasi Mike Boothin, joka siihen aikaan toimi
taiteilijana ja taiteellisen keskuksen johtajana. Vickyyn ja Aura-Somaan tutustuttuaan Mike jätti
taiteilijan elämänsä ja suuntasi tulevaisuuden suunnitelmansa täysin Aura-Soman keskuuteen. Vickyn sanoin
Mike oli hänen silmänsä ja jatkuvasti läsnä oleva apu, jonka kanssa hän jakoi henkisen yhteyden. Vicky
Wall siirtyi rajan taakse vuonna 1991, josta eteenpäin Mike Booth on jatkanut Aura-Soman kehitystä ja
uusien väriyhdistelmien vastaanottamista.
|
AURA-SOMA TÄNÄ PÄIVÄNÄ |
|
Aura-Soman muutoskyvyn, esoteeristen näkökulmien ja värien salaisuuksien saattaminen ihmisten tietoisuuteen
jatkuu edelleen vahvalla latauksella. Maailmanlaajuinen kiinnostus Aura-Somaa, sen tuotteita ja positiivisia
vaikutuksia kohtaan on kokemus, joka yhdistää ihmiset toisiinsa värin universaalin kielen voimin. Ympäri
maailman toimii tällä hetkellä noin 350 virallista Aura-Soma opettajaa, yli 13000 opiskelijaa ja terapeuttia
Euroopassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Intiassa, Japanissa, Uudessa Seelannissa, Australiassa, Etelä-
Amerikassa, Etelä-Afrikassa...
Tänä päivänä Aura-Soman värienergiasta saavat nauttia siten ihmiset yli 50 maassa
ympäri maailman parantaen omaa elämänlaatuaan ja hyvinvointiaan. Aura-Soma värisysteemi
voi olla myös sinun toivon kipinä ja inspiraatio!
|
|