Morsiamen ja sulhasen ystävät sekä sukulaiset ovat arvokkaita avustajia häärutiineissa ennen häitä ja itse juhlapäivänä. Luottamustehtäviä ovat kaason, bestmanin eli puhemiehen ja/tai seremoniamestarin pestit, joihin yleensä valitaan ystävistä parhaat. Myös suloiset morsiuslapset saattavat auttaa häissä tai vihkitoimituksessa, näissä tehtävissä nähdään iältään 5-15-vuotiaita hääparin sukulaisia tai ystäväperheiden lapsia.
Ennen muinoin kaason tehtäviin kuului muun muassa morsiamen suojaaminen noituudelta ja pahoilta hengiltä häiden eri vaiheissa sekä neuvoa morsmaikulle avioliittotaikoja. Nykyään kaaso on morsiamen hyvä ystävä, avustaja, tuki ja turva, joka auttaa morsianta häävalmisteluissa sekä muun muassa pukijana hääpäivänä. Kaason tehtäviin katsotaan kuuluvaksi morsiamen polttareiden järjestäminen, hän voi osallistua yhdessä bestmanin kanssa häiden ohjelman suunnitteluun ja toteuttamiseen sekä auttaa morsianta esimerkiksi hääsomisteiden valmistuksessa ja morsiuspuvun valinnassa.Lue lisää kaason kunniatehtävästä
Puhemies on taitava puhuja ja tietäjän tehtävät hallitseva, hän osaa tehdä tyhjäksi kateiden ja noitien juonet - näin entisaikaan. Nykypäivänä bestman on sulhasen hyvä ystävä, joka avustaa sulhasta häiden järjestelyssä ja vastaa ennen kaikkea sulhasen onnistuneiden polttareiden toteutumisesta. Bestman pitää huolta myös sormuksista ja kuvainnollisesti ojentaa ne vihkitilaisuudessa hääparin käyttöön. Tyypillisesti bestman huolehtii edelleen auton koristelusta ja hääparin kuljetuksista sekä ohjelmien juonnoista ja toteutuksesta yhdessä kaason kanssa.Lue lisää sulhasen puhemiehestä
Suomalaiseen tapaan morsian voi valita itselleen ystävistään useamman kaason vain yhden sijaan tai noudattaa amerikkalaista perinnettä eli valita kaason (maid of honour) lisäksi avukseen morsiusneitoja (bridesmaids). Morsiusneidot ovat morsiamen hyviä ystäviä tai lähisukulaisia, jotka morsian haluaa lähelleen tuona merkittävänä päivänä. Heidän tehtäviin kuuluvat muun muassa morsiamen hääpuvun ojennuksessa pitäminen, morsiuskimpusta huolehtiminen ja mahdolliset hääpaikan koristelut sekä seuranpitäminen.
Erillinen seremoniamestari (toastmaster) on hyvä ajatus, mikäli kaaso tai bestman eivät halua ottaa vastuukseen hääjuhlan juontoa ja sujuvuutta tai kyseessä ovat suuremman luokan häät. Muun muassa vieraiden viihtyvyydestä vastaava seremoniamestari on reipas, järjestelykykyinen sekä pienistä hätkähtämätön hääparin luottohenkilö. Hän informoi vieraita ohjelmasta, pitää yhteyttä henkilökuntaan ja huolehtii mahdollisten lahjashekkien ja -korttien säilytyksestä juhlan aikana. Yleisesti tähän tehtävään valitaan ystävä tai sukulainen, jolle puhuminen ja esiintyminen on luontaista.
Helpotusta hääjärjestelyihin tarjoaa ammattilainen eli hääsuunnittelija, jonka puoleen voi kääntyä koko hääpäivän valmistelun merkeissä tai apuna häiden järjestelyiden ideoimisessa ja vaikka itse juhlapäivänä. Hääammattilainen tuntee paitsi hääperinteet myös viimeisimmät trendit, jolloin tärkeästä päivästä on mahdollista tehdä täydellinen aikaa, rahaa ja kaikkien hermoja säästämällä. Ulkopuolisen hääsuunnittelijan palkkaaminen antaakin sekä muulle hääseurueelle että morsiusparille mahdollisuuden nauttia ihanasta päivästä itse pääasiaan eli juhlimiseen ja seurusteluun keskittyen.
Hääsuunnittelijat toimivat hääparin avustajina sekä varaavat tarvittavia palveluja sopimuksen mukaan. Hääsuunnittelu voikin olla vain muutamien yksityiskohtien hoitamista tai koko juhlista vastaamista "avaimet käteen" -periaatteella. Ammattilaisen toimenkuvaan saattaa esimerkiksi kuulua budjetointi, aikataulutus, juhlapaikan etsiminen, koristelujen ja kattausten suunnittelu tai juhlapaikan ja hääauton loppusiivous. Hääsuunnittelija laatii siis hääparin toiveiden ja tarpeiden mukaisen suunnitelman ja toteuttaa sen.
Morsiustytöt ovat häiden sulostuttajia ja tavanomaisesti hääparille läheisiä pieniä lapsia, jotka auttavat häissä tai vihkitoimituksessa. He kulkevat esimerkiksi kirkkoon pareittain keskenään, yhdessä hääparin kanssa, kukkakimput käsissään tai pudottelevat ruusun terälehtiä käytävälle airueina morsiamen edellä. Pienet morsiustytöt voivat myös jakaa riisiä kirkosta poistuttaessa sekä häämakeisia ja hääohjelmia juhlatilaisuudessa. Kukkaistytöt ovat luonnollisesti mukana hääkuvissa ihanissa asuissaan.
Ennen vanhaan maalaishäissä oli yleensä tasaparein kukkatyttöjä ja -poikia, heitä valittiin vähintään kaksi paria. Hääpari valitsi heidät ystävistään ja sukulaisistaan eli he olivat nuorta väkeä. Nykyään perinnettä voi jatkaa lasten kanssa, morsiuslapset voivat toimia häissä airueina vihkipaikalle mentäessä ja poistuttaessa. Sulhaspojan tehtäviin voi lukeutua myös sormustyynyn kantaminen vihkitilaisuudessa ja he voivat olla morsiustyttöjen apuna jakamassa riisipusseja vihkiseremonian jälkeen kirkon ulkopuolella.
Häiden aikana tai niiden jälkeen on kohteliasta kiittää kaikkia avustajia suuresta työstä ja pyyteettömästä ajankäytöstä, ilman arvokkaita avustajia hääjuhla tuskin onnistuisi halutulla tavalla. Hääpari voi kiittää läheisiä avustajiaan hääjuhlassa vilpittömän puheen muodossa ja henkilökohtainen kiitoslahjakin lämmittää varmasti avustajien mieltä. Yleisimpiä lahjoja kaasoille ovat korut ja bestmaneille taskumatit, mutta esimerkiksi häämatkan jälkeen avustajille tarjottava yhteinen ateria tai illanvietto hyvän ruoan ja juoman merkeissä muisteloineen on lämmin tapa osoittaa kiitollisuutta.