|

Kiinalaisessa astrologiassa Kukon vuosi oli 9.2.2005-28.1.2006 ja seuraava on luvassa
28.1.2017-15.2.2018. Ohessa jokaisen kiinalaisen horoskooppimerkin teemoja kyseisinä vuosina.
|
ROTTA |
|
Rotalle suositellaan Kukon vuonna meditoimisen ohella lukemisharrastuksen pariin paneutumista oivana
rentoutumisen sekä itsensä kehittämisen muotona. Tämän uuden harrasteen ansiosta Rotalla on myös
mahdollisuus tienata paremmin tiedon määrän karttuessa sekä välttää Rottaa alati uhkaava
loppunpalaminen liiallisen työn teon tai muiden taloudellisten haasteiden uuvuttamana. Stressin
ehkäisemiseksi kannattaa myös kekseliään Rotan lähteä toteuttamaan vain kaikkein varmimmilta tuntuvia
ideoitaan ja olla valmiina joustamaan mahdollisten yllättävien muutosten ilmaannuttua. Romanttisen
ihmissuhteen mausteeksi Rotalle suositellaan hyppysellistä mielikuvitusta ja kärsivällisyyttä arjen
keskelle vakinaisen suhteen makoisana pitämiseksi.
|
HÄRKÄ (Puhveli) |
|
Härälle Kukon vuosi lupaa suotuisia energioita, uusia mahdollisuuksia ja ahkeran uurastuksen palkitsemista.
Kukon vuonna Härän kannattaa olla avoin, joustava ja huumorintajuinen, jotta ihmissuhteiden kiemurat
eivät häiritse sisäisen rauhan saavuttamista. Tämä vuosi tuo tullessaan Härälle myös vankan tarpeen
astua avioliiton satamaan tai vahvistaa nykyistä liittoa - nämä ihmisuhteet ovat Härälle todellisia
sydämen asioita. Rakkauselämän puolella pieni impulsiivisuus ja iloittelu voivat kohottaa ihmissuhteen
eroottista ilmapiiriä juuri molempien osapuolten kaipaamalla tavalla.
|
TIIKERI |
|
Tiikerille Kukon vuosi on haastavaa yhteistyön ja kärsivällisyyden opettelemista, mutta mikäli
suunnitelmallisuus kantaa hedelmää, on Tiikerille luvassa viisauden karttumista ja innostavia
keskusteluja niin koti- kuin ulkomaillakin. Uudet kulttuurit, maat, seminaarit sekä väittelyt
houkuttelevat aktiivista Tiikeriä ja saattavat hänet harmoniseen olotilaan. Tiikerin ei kuitenkaan
kannata pitkästyttää elämänkumppaniaan loputtomilla tarinoilla vaan keskittyä suhteen tasa-arvoisuuteen,
perustaan ja sen vakauden ylläpitämiseen.
|
JÄNIS (Kissa) |
|
Kukon vuosi tuo Jänikselle hyvää oloa monella eri tasolla, nyt kannattaa elää tässä hetkessä ja nauttia
siitä. Myös Jäniksen kärsivällisyys palkitaan, mutta turha riskien välttäminen on suositeltavaa ongelmien
ja turhien juorujen välttämiseksi. Jäniksen tarkka vaisto on koetuksella pitkin vuotta ja tehtyjen
valintojen merkitys korostuu entisestään. Jänisten rakkauselämä näyttää suotuisalta Kukon vuonna -
sinkut tapaavat unelmien kohteensa ja jopa hääkellot saattavat kajahdella sointuisasti.
|
LOHIKÄÄRME |
|
Lohikäärme ratsastaa luovuuden aalloilla uusiin ulottuvuuksiin Kukon vuonna ja tulokset ovat
näyttäviä sekä voitokkaita. Tämä on yksi Lohikäärmeen parhaista vuosista, nyt kannattaa siis tarttua
tilaisuuksiin eritoten kodin ja työn merkeissä luoden vahvaa ja vankkaa perustaa tuleville vuosille.
Lohikäärmeen rakkauselämä etenee tänä vuonna tulisissa merkeissä, satunnaiset ihastukset värittävät
vuotta, mutta kohdalle saattaa osua myös rakastettu, joka koskettaa Lohikäärmettä pintaa syvemmältä.
|
KÄÄRME |
|
Kukon vuosi on Käärmeen aika saada ihailua ja itsetunnon kohotusta osakseen, tarkat suunnitelmat ja
valmistelut pohjustavat suotuisiin lopputuloksiin. Kukon vuosi sujuukin Käärmeen osalta ilman suurempia
vastoinkäymisiä, ainoastaan erilaisten sopimusten ja muiden paperien suhteen kannattaa Käärmeen olla
tarkkana. Välillä Käärmeen kannattaa myös vetäytyä juhlahumun keskeltä omaan rauhaansa, sisäisen
maailman tutkiminen tutustuttaa uusiin salattuihin kykyihin. Käärme hurmaa tänä vuonna monia ihmisiä
ja kokee monia seikkailuja rakkauden saralla, vakinaisten Käärmeiden muistaessa luonnollisesti
uskollisuuden arvon.
|
HEVONEN |
|
Onnen tähdet loistavat kunnianhimoisen Hevosen elämään Kukon vuonna muun muassa uran suhteen - tämä
vuosi on mainio työsaralla. Menneen vuoden mukanaan tuomat muutokset avaavat mahdollisuuksia
merkittäviin tuloksiin Hevosen elämässä kaikilla tasoilla. Stressin välttämiseksi on Hevosen kuitenkin
muistettava levon tärkeys ja sijoitusasioissa kannattaa kääntyä ammattilaisen puoleen. Romanttisessa
mielessä vuosi on yhtä laukkaa ja ravia, Hevosen sydänystävät saavatkin pitää suitset tiukalla, jotta
tämä jalo eläin pysyisi pilttuussaan.
|
VUOHI |
|
Kukon vuosi hymyilee Vuohelle, mutta opettaa myös vastauksien etsimistä ja löytämistä omasta
itsestään, syvältä sielun syövereistä. Tämän sisäisen viisauden avulla Vuohet löytävät onnen ja
saattavat saada opastusta myös elämään astuvalta korkea-arvoiselta ihmiseltä. On siis Vuohen aika
toteuttaa pitkään muhineet suunnitelmat, tarttua rohkeasti eri tilaisuuksiin ja kerätä arvokkaita
kokemuksia tulevaisuuden varalle. Rakkauselämän puolella Vuohelta kaivataan tänä vuonna ymmärrystä ja
suhteiden syventämistä.
|
APINA |
|
Apinoiden elämä rauhoittuu hieman edellisestä vuodesta, silti he nauttivat olostaan Kukon vuonna ja
huomaavat monien ihmisten auttavan heitä saavuttamaan päämääriään ja loistamaan työssään sekä luomaan
uusia ystävyys-, rakkaus- sekä työsuhteita. Filosofia on tiedonhaluisten Apinoiden kiinnostuksen kohde
tänä vuonna, eritoten iloinen sellainen ja Apinat voivatkin mainiosti jatkaa komediassa elämistään.
Rakkauselämän puolella Apina saattaa löytää haastavan kumppanin vierelleen, jonka kanssa elämä sujuu
Apinalle oivasti omaperäisissä merkeissä.
|
KUKKO |
|
Itse Kukolle oma vuosi tarkoittaa erinäisten asioiden kohtaamista ja niihin rohkeasti tarttumista -
ongelmat eivät ratkea itsestään saati sitten niitä pakenemalla. Kärsivällisyydellä, optimistisella
asenteella ja filosofisella näkemyksellä asioiden eteneminen helpottuu ja palkitsevat ratkaisut
näkyvätkin jo horisontissa. Kukko huomaakin tänä vuonna olevansa melko tyytyväinen elämäänsä ja sen
tarjoamiin mukavuuksiin, joista on antoisa nauttia kaikessa rauhassa lähimmäisten kanssa.
|
KOIRA |
|
Ahkerasti työskentelevä Koira palkitaan Kukon vuonna - palkankorotukset tai uralla ylenemiset ovat
enemmän kuin todennäköisiä. Mikäli Koira löytää vielä suuren hankkeen, asian tai pistää pystyyn oman
yrityksen, johon keskittyä tarkasti täydellä teholla, on tämä vuosi sangen arvokas Koiralle. Yhteistyö
on myös valttia ja myönteinen mieliala mahdollisten hankaluuksien keskellä vie kohti suotuisia
ratkaisuja. Romanttisessa mielessä Koiran kannattaa pitää jalat tiukasti maan pinnalla ja keskittyä
olennaiseen.
|
SIKA (Villisika) |
|
Kukon vuonna Sika hyötyy mielikuvituksen käytöstä eteen mahdollisesti tulevien ongelmien ratkaisussa ja
myös ahkera uurastus palkitaan mikäli työntekoon on panostettu toden teolla. Tärkeää tänä vuonna Sialle
on hoitaa arkiset rutiinit ja tylsiltä tuntuvat velvollisuudet aikataulun mukaisesti ja moitteetta,
jotta tuloksista nauttiminen olisi mahdollisimman antoisaa. Rakkauden saralla Sian kannattaa hieman
hellittää rutiineista ja antaa intohimon palaa vapaammin.
|