Kiinalainen horoskooppi - Apinan vuosi

Kiinalaisessa astrologiassa Apinan vuosi oli jälleen 22.1.2004-8.2.2005, ohessa jokaisen kiinalaisen horoskooppimerkin teemoja kyseisenä vuonna.

Muut vuodet:
Apinan vuosi 2004 | Kukon vuosi 2005 | Koiran vuosi 2006 | Sian vuosi 2007 | Rotan vuosi 2008 | Härän vuosi 2009 | Tiikerin vuosi 2010 | Jäniksen vuosi 2011 | Lohikäärmeen vuosi 2012 | Käärmeen vuosi 2013 | Hevosen vuosi 2014 | Vuohen vuosi 2015 | Apinan vuosi 2016 | Kukon vuosi 2017

Rotta

Kiinalainen horoskooppimerkki Rotta

Apinan vuosi (22. tammikuu, 2004 - 8. helmikuu, 2005) lupaa Rotalle kaksijakoista vuotta, joka testaa Rotan vahvaa itseluottamusta sekä vaistoa. Rotan halu saada ihailua osakseen ja toimia oman mielensä mukaan ovat haasteita, joista hän selviää ainoastaan tuhdilla annoksella maalaisjärkeä. Rotan rakkauselämä etenee Apinan vuonna sangen suotuisasti, eritoten Rotan luottaessa partneriinsa ja omaan arvostelukykyynsä.

Härkä, puhveli

Kiinalainen horoskooppimerkki Puhveli

Härän on hyvä muistaa ajan merkitys Apinan vuonna, hosuminen ja rynnistäminen johtavat huonoon lopputulokseen aloitettujen hankkeiden suhteen. Huomion kiinnittäminen keskittymiseen ja asioiden tärkeysjärjestykseen eritoten uran ja perheen suhteen tuottavat toivottua tulosta. Romantiikkaa on luvassa sinkku Härille vaikkakin varoituksen sana on paikallaan: älä leiki tulella.

Tiikeri

Kiinalainen horoskooppimerkki Tiikeri

Apinan vuosi tuo Tiikerille ansaittuja tuloksia mikäli Tiikeri seuraa vuoden suunnitelmaansa kirjaimellisesti ja päättäväisesti. Vuosi 2004 on Tiikerille myös mainio aika etsiä vastauksia elämän tuomiin eri haasteisiin filosofisista ja esoteerisista lähteistä, jotka toimivat ponnahduslaudan tavoin uusissa aluissa. Rakkauselämän puolella Tiikerille on luvassa aallon harjaa ja aallon pohjaa - kärsivällisyys palkitaan.

Jänis

Kiinalainen horoskooppimerkki Jänis

Apinan vuosi haastaa Jäniksen katsomaan koko maailmaa realistisemmalta suunnalta. On aika olla kiinnittämättä liikaa huomiota muiden ihmisten käyttäytymiseen ja keskittyä oman tyyneyden sekä myönteisyyden hoivaamiseen. Tähdet ovat vuonna 2004 suotuisia Jäniksen rakkauselämän suhteen, Jänis saattaa huomata olevansa sangen suosittu seuralainen ja hääkellojenkin helinää on kuultavissa. Vakituisessa suhteessa olevat Jänikset saattavat taasen kuunnella pikku jalkojen töminää...

Lohikäärme

Kiinalainen horoskooppimerkki Lohikäärme

Lohikäärmeellä riittää vuonna 2004 reippaasti tahtoa menestymiseen ja omien suunnitelmien toteuttamiseen, mutta hienojakoinen näkemys asioiden mahdollisesta saavuttavuudesta ja oikeasta ajoituksesta saattavat aiheuttaa muutamia mutkia matkaan. Tähdet ja planeetan harmonia ohjaavat lopuksi Lohikäärmeen onnea kuitenkin suotuisaan suuntaan vaikka rakkaudessa ja romantiikassa olisikin hieman hiljaisempi vuosi meneillään.

Käärme

Kiinalainen horoskooppimerkki Käärme

Käärmeen vapauden ja itsenäisyyden kaipuu sekä alhainen auktoriteettien arvostus saattaa muodostua tänä vuonna haasteeksi, jonka lopputuloksena Käärme voi löytää itsensä yllättäen yksin taistelemassa muuta maailmaa vastaan. Näistä Apinan vuoden haasteista huolimatta Käärme saavuttaa rauhan myönteisen ja epäitsekkään elämänasenteensa johdosta. Rakkautta on ehdottomasti ilmassa ja seuralaisista erityisesti Kukko, Härkä tai Apina ovat sangen varteenotettavia kumppaneita.

Hevonen

Kiinalainen horoskooppimerkki Hevonen

Apinan vuosi suosii ulkomaan matkustelua ja rahallisia sijoituksia Hevosen kohdalla. Mikäli hän on vielä kärsivällinen ja sitkeä työssään sekä valmis ottamaan uusia haasteita vastaan, Hevosen itsetunto vahvistuu ja tämän huomaavat myös kollegat sekä esimiehet myönteisesti. Hevosen sosiaalinen elämä etenee tänä vuonna rauhallisissa merkeissä ja vakituisessa suhteessa olevia Hevosia neuvotaan pysymään kaukana aidan takana houkuttelevasta ruohosta.

Vuohi

Kiinalainen horoskooppimerkki Vuohi

Kaikki ei ehkä suju aivan suunnitelmien mukaan vuonna 2004, mutta Vuohen mahdollisuudet uuden suunnan ottamiseen työelämässä sekä uusien ystävien saaminen ovat olemassa mikäli Vuohi ei lepää laakereillaan. Aloitekyky on haaste, jonka kasvattaminen kantaa hedelmää jopa loisteliaassa mittakaavassa. Apinan vuonna Amor on valmiina ampumaan nuolia Vuohen suuntaan, vakituisessa parisuhteessa olevia neuvotaankin pitämään pää kylmänä kaiken imartelun ja ihailun pyörteessä!

Apina

Kiinalainen horoskooppimerkki Apina

Apinan kannattaa vältellä tänä vuonna pahanilmanlintuja ja olla lannistumatta pienistä takapakeista. Perheen ja muiden läheisten ihmisten seura sekä omien kiinnostuksen kohteiden kehittäminen tuovat iloa vuoteen, jonka oppiläksy onkin juhlimista rakastavalle Apinalle tavallisesta arjesta nauttiminen. Sama pätee rakkauselämän puolella, kärsivällisyys palkitaan - hääkellot saattavat soida jo ensi vuonna.ka kanssa elämä sujuu Apinalle oivasti omaperäisissä merkeissä.

Kukko

Kiinalainen horoskooppimerkki Kukko

Tähdet suosivat Kukkoa vuonna 2004 mikäli Kukko vain avaa mielensä uusille ideoille, unohtaa hieman omaa itseään ja tutkii muita ihmisiä vastaanottavaisesti. Vuosi saattaakin tuoda tullessaan uuden työpaikan, odottamattoman palkankorotuksen tai salaa ihaillun henkilön huomion... Romantiikkaa on siis ilmassa eli Kukon kannattaa kulkea sydän avoimena uusille ystäville.

Koira

Kiinalainen horoskooppimerkki Koira

Koiralle Apinan vuosi lupaa tavanomaisesta poikkeavaa, uteliasta kiinnostusta filosofiaa tai eri uskontoja kohtaan. Kuten tavallista, Koira rakentaa kohtalonsa vakaalle pohjalle ja tänä vuonna onkin havaittavissa huomattavia ammattiin tai elämän rahalliseen puoleen tehtyjä panostuksia. Koiran rakkauselämä ei välttämättä etene täysin suotuisissa merkeissä vuonna 2004, mutta uskollisuus palkitaan.

Sika

Kiinalainen horoskooppimerkki Sika

Sialla on Apinan vuotena mahdollisuus uljaalla ja kärsivällisellä toiminnallaan kasvattaa luovuuttaan sekä omaa vaistoaan. Anteliaisuus on yksi Sian intohimoja tänä vuonna, se auttaakin puhaltamaan mahdolliset synkät pilvet taivaalta olemattomiin. Iloisesti sinkkujen Sikojen kannattaa napata tilaisuuksista kiinni ja vakituisessa parisuhteessa olevien yhteiselo sujuu vuonna 2004 harmonisissa merkeissä.

Muut vuodet:
Apinan vuosi 2004 | Kukon vuosi 2005 | Koiran vuosi 2006 | Sian vuosi 2007 | Rotan vuosi 2008 | Härän vuosi 2009 | Tiikerin vuosi 2010 | Jäniksen vuosi 2011 | Lohikäärmeen vuosi 2012 | Käärmeen vuosi 2013 | Hevosen vuosi 2014 | Vuohen vuosi 2015 | Apinan vuosi 2016 | Kukon vuosi 2017