Zen tarinointia

Kuten monien muidenkin kulttuurien ja uskontojen kertomukset myös zen tarinat ovat opettavaisia ja oivaltavia. Ne kuvaavat elämää, usein pilke silmäkulmassa ja kannustavat katsomaan omaan itseensä, löydämmekin niistä moniin elämäntilanteisiimme sopivia ajatuksia ja neuvoja.

Tyhjyys

Yamaoka Tesshu, nuori Zen oppilas, vieraili mestareiden luona toinen toisensa jälkeen ja sai kutsun myös Shokokun Dokuonin luokse.
Halussaan näyttää saavutuksiaan Yamaoka Tesshu sanoi: "Mieli, Buddha ja aistivat olennot eivät loppujen lopuksi ole olemassa. Ilmiön todellinen luonto on tyhjyys. Ei ole olemassa oivaltamista, ei harhaa, ei viisautta, ei keskinkertaisuutta. Ei ole antamista eikä mitään vastaanotettavaa."
Dokuon, joka hiljaa poltteli tupakkaa, ei sanonut mitään. Yht'äkkiä hän iskeä mäjäytti Yamaokaa bambupiipullaan. Tämä sai nuoren miehen hieman kiehahtamaan. "Jos mikään ei ole olemassa," tiedusteli Dokuon, "mistä vihasi sitten tuli?"

Syy ja seuraus

Olipa kerran vanha talonpoika, joka monia, monia vuosia teki töitä maatilallaan. Eräänä päivänä hänen ainoa hevosensa karkasi häneltä. Naapurien kuullessa tapahtuneesta, he tulivat heti vierailulle ja sanoivat:"Olipa huonoa onnea!". "Ehkä niin", vastasi vanha maanviljelijä. Ei kovin kauaa, kun hevonen palasi jälleen ja toi mukanaan kolme villihevosta. "Mikä onni!" naapurit sanoivat. "Ehkä niin", oli maanviljelijän vastaus.
Jonkin ajan kuluttua maanviljelijän poika yritti ratsastaa yhdellä villihevosista. Kesyttämätön hevonen heitti pojan selästään ja pojan jalka murtui. Naapurit saapuivat taas paikalle ja alkoivat levittämään sanaa maanviljelijän huonosta onnesta. "Ehkä niin", oli jälleen maanviljelijän vastaus.
Seuraavana päivänä armeijan upseerit vierailivat kylässä kutsumassa palvelukseen nuoria ja vahvoja miehiä. Koska maanviljelijän pojan jalka oli murtunut, upseerit eivät kelpuuttaneet häntä palvelukseen. Naapurit olivat yllättyneitä siitä, kuinka hienosti asiat kääntyivätkään ja onnittelivat maanviljelijää. "Ehkä niin", sanoi hän vain.

Zen-henkinen tarina

Eräänä päivänä turisti vieraili puolalaisen rabbi Hafez Hayyimin luona. Turisti oli hämmästynyt nähdessään, että rabbin koti oli vain kirjoilla täytetty. Yksinkertainen asunto sisälsi ainoastaan pöydän ja penkin huonekaluina.
"Rabbi, missä huonekalusi ovat?" Yllättynyt turisti kysyi.
Rabbi esitti oitis saman kysymyksen turistille: "Missä sinun huonekalusi ovat?"
"Minun???" Kysyi hämmentynyt turisti, "mutta minähän olen vain vierailija."
"Niin olen minäkin, " rabbi sanoi.

Onko näin?

Zen mestari Hakuin oli naapuriensa ylistämä hyveellisen elämänsä takia. Kaunis japanilainen tyttö, jonka vanhemmat omistivat ruokakaupan, asui hänen lähellään. Yllättäen, ilman mitään varoitusta, tytön vanhemmille selvisi, että hän on raskaana. Tämä sai vanhemmat hyvin vihaisiksi. Tyttö ei suostunut tunnustamaan miehen nimeä, mutta vanhempiensa ahdistelun tuloksena hän vihdoin nimesi Hakuinin. Raivostuneet vanhemmat menivät mestarin luokse, joka totesi ainoastaan:"Onko näin?".

Lapsen synnyttyä vanhemmat toivat sen Hakuinille, joka nähtiin nyt hylkiönä koko kylän silmissä. Vanhemmat vaativat, että Hakuinin oli hoidettava lasta, koska se oli hänen vastuullaan. "Onko näin?" Hakuin sanoi tyynesti ja otti lapsen vastaan. Vuoden kuluttua tyttö ei kestänyt enää. Hän kertoi vanhemmilleen totuuden - lapsen oikea isä oli nuori mies, joka työskenteli kalatorilla. Tytön äiti ja isä menivät heti Hakuinin luokse hakemaan lasta takaisin ylenpalttisin anteeksipyynnöin. Hakuin oli suostuvainen. Luovuttaessaan lapsen heille, kaikki mitä hän sanoi oli: "Onko näin?".

Luonnon kauneus

Kuuluisan zen temppelin puutarhan hoitamisesta oli vastuussa munkki, joka oli saanut tämän tehtävän, koska hän rakasti kukkia, pensaita ja puita. Temppelin vieressä oli toinen, pienempi temppeli, jossa asui hyvin vanha zen mestari. Eräänä päivänä, kun munkki oli odottamassa temppeliin saapuvaksi tärkeitä vieraita, hän huolehti puutarhasta erityisesti. Hän kitki rikkaruohot, leikkasi pensaat, oikoi sammaleet ja haravoi pihaa pikkutarkasti pitkään, huolellisesti kaikki syksyn lehdet asetellen. Hänen työskennellessään vanha mestari katseli kiinnostuneena häntä temppeleitä erottavan aidan yli.
Valmistuttuaan munkki pysähtyi ihastelemaan työnsä tulosta. "Eikö olekin kaunista", hän huikkasi vanhalle mestarille.
"Kyllä", vastasi vanhus, "mutta jotain puuttuu. Auta minut aidan yli ja oikaisen asian." Epäröinnin jälkeen munkki nosti vanhan mestarin aidan yli ja laski hänet alas. Hitaasti mestari käveli lähellä puutarhan keskustaa kasvavan puun luo, tarttui sitä rungosta ja ravisti sitä. Lehdet varisivat kaikkialle ympäri puutarhaa.
"Noin," sanoi vanhus, "voit nostaa minut nyt takaisin."

Toisella puolen

Eräänä päivänä nuori munkki saapuu matkallaan leveän joen rannalle. Tuijottaessaan toivottomana suurta estettä edessään, hän pohtii tuntikausia kuinka ylittää tuo valtava leveys. Juuri, kun hän on antamassa periksi matkansa jatkumiselle, näkee hän arvoisan opettajan joen vastakkaisella puolella.
Nuori munkki huutaa opettajalle: "Oi viisas, voitteko kertoa kuinka pääsen tämän joen toiselle puolelle?"
Opettaja tuumaa hieman, katsoo jokea ylös ja alas ja huutaa sitten takaisin: "Poikani, sinä olet toisella puolella."

Vihan hallintaa

Eräänä päivänä zen oppilas saapui Mestarin puheille ja valitti:"Mestari, minulla on hallitsematon tempperamentti. Kuinka voisin parantaa sen?"
"Sinussa on jotain eriskummallista," vastasi Mestari. "Näytä minulle mitä sinulla on."
"Juuri nyt en voi näyttää sitä sinulle," vastasi oppilas.
"Milloin voit näyttää sen minulle?" kysyi Mestari.
"Se ilmenee odottamattomasti," vastasi oppilas.
"Sitten," Mestari päätteli, "se ei ole todellinen luontosi. Jos se olisi, voisit näyttää sen minulle milloin tahansa. Syntyessäsi sinulla ei ollut sitä, ja sinun vanhempasi eivät sitä sinulle antaneet. Pohdiskele sitä."

Vaihtokauppaa majoituksesta

Kuka tahansa vaeltava munkki saa jäädä zen temppeliin sillä ehdolla, että hän haastaa ja voittaa siellä asujat väittelyssä buddhalaisuudesta. Jos hänet päihitetään, hänen täytyy jatkaa matkaansa. Temppelissä, Japanin pohjoisosassa, munkkiveljekset asuivat yhdessä. Vanhempi oli oppinut, mutta nuorempi oli tyhmä ja yksisilmäinen.

Eräänä päivänä vaeltava munkki tuli pyytämään majapaikkaa, asianmukaisesti haastaen heidät väittelyyn ylevistä opeista. Vanhempi veli, väsyneenä päivän opiskeluistaan, käski nuorempaa ottamaan hänen paikkansa. "Mene ja pyydä keskustelua hiljaisuudessa," hän varoitti. Niinpä nuori munkki ja vieras menivät pyhäkköön ja istuivat alas. Pian tämän jälkeen matkalainen nousi ja meni vanhemman veljen luokse ja sanoi:" Nuori veljesi on hieno kaveri. Hän päihitti minut."

"Selitä minulle keskustelun kulku," sanoi vanhempi munkki.
"Noh," selitti matkalainen, "ensin nostin yhden sormen pystyyn, joka edusti Buddhaa, valaistunutta. Joten hän nosti pystyyn kaksi sormea, tarkoittaen Buddhaa ja hänen opetuksiaan. Minä nostin ylös kolme sormea, jotka edustivat Buddhaa, hänen opetuksiaan ja hänen seuraajiaan elämässä harmonista elämää. Sitten hän heilutti suljettua nyrkkiä kasvojeni edessä, tarkoittaen, että kaikki kolme tulevat samasta ymmärryksestä. Näin hän voitti ja minulla ei ole oikeutta jäädä tänne." Tämän sanottuaan matkaaja lähti.

"Missä se tyyppi on?" kysyi nuorempi munkki, juostessaan vanhemman veljensä luokse.
"Ymmärtääkseni sinä voitit väittelyn."
"En voittanut mitään. Minä aion pieksää hänet."
"Kerro minulle väittelyn aihe," kysyi vanhempi munkki.
"Noh, samalla minuutilla nähtyään minut hän nosti pystyyn yhden sormen loukaten minua siitä, että minulla on vain yksi silmä. Koska hän oli vieras, ajattelin olla kohtelias, joten nostin ylös kaksi sormea, onnitellakseni häntä siitä, että hänellä on kaksi silmää. Sitten se epäkohtelias ryökäle nosti kolme sormea pystyyn, vihjaten, että meillä oli yhteensä kolme silmää. Niinpä minä suutuin ja olin aikeissa lyödä häntä nyrkillä, mutta hän juoksi ulos ja siihen se päättyi!"

Tuuma aika jalka jalokivi

Lordi kysyi Takuan zen opettajalta ehdotusta ajan kuluttamiseen. Lordista päivät tuntuivat työhuoneella erittäin pitkiltä vastaanottaen muiden kunnianosoituksia jäykästi istuen. Takuan kirjoitti kahdeksan kiinalaista kirjainta ja ojensi ne miehelle:
Ei kahdesti tänä päivänä.
Tuuma aika jalka jalokivi.
Tämä päivä ei tule enää uudestaan.
Jokainen minuutti on korvaamattoman jalokiven arvoinen.

Joshun zen tarina

Joshu aloitti zenin opiskelun 60-vuotiaana ja jatkoi ymmärtäen zenin 80-vuotiaana. Hän opetti 80-vuotiaasta aina kunnes oli 120-vuotias. Kerran oppilas kysyi häneltä: "Jos minulla ei ole mitään mielessäni, mitä teen?"
Joshu vastasi: "Heitä se pois."
"Mutta jos minulla ei ole mitään, miten voin heittää sen pois?" jatkoi kyselijä.
"Noh," sanoi Joshu, "kanna se sitten pois."

Jokaminuutin zen

Zen oppilaat ovat mestareidensa kanssa vähintään kaksi vuotta ennen kuin heillä on edellytykset muiden opettamiseen. Tenno, joka oli läpäissyt oppipoikana olemisen ja saavuttanut zen opettajan arvon, vieraili Nan-inin luona. Päivä sattui olemaan sateinen, joten Tennolla oli yllään puiset kengät ja hän kantoi sateenvarjoa. Tervehdittyään häntä Nan-in huomautti:"Oletan, että jätit puukenkäsi eteiseen. Haluan tietää, onko sateenvarjosi puukenkien oikealla vai vasemmalla puolella?" Tenno, hämmentyneenä, ei osannut vastata heti. Hän ymmärsi, että hän ei kyennyt ylläpitämään zeniä jokaisella minuutilla. Hänestä tuli Nan-inin oppilas ja hän opiskeli vielä kuusi vuotta saavuttaakseen jokaminuutin zeninsä.

Pakottava ajatus

Eräänä päivänä kaksi munkkia matkasivat yhdessä mutaisella tiellä. Satoi rankasti. Kääntyessään mutkasta he tapasivat kauniin tytön silkkikimonossaan kykenemättömänä ylittämään risteystä.
"Tulehan tyttö," sanoi ensimmäinen munkki. Hän nosti tytön käsivarsilleen ja kantoi mudan yli.
Toinen munkki ei puhunut mitään ennen kuin he saapuivat illalla majoitustemppeliin. Silloin hän ei voinut enää hillitä itseään. "Me munkit emme mene naisten lähelle," hän sanoi. "Se on vaarallista. Miksi teit niin?"
"Minä jätin tytön sinne," sanoi ensimmäinen munkki. "Kannatko sinä häntä vielä?"

Tyhjennä kuppisi

Nan-in, japanilainen mestari Meiji-kaudella (1868-1912), vastaanotti yliopiston professorin, joka tuli tiedustelemaan zenistä. Nan-in tarjosi teetä äänetönnä professorin puhuessa koko ajan. Mestari kaatoi vieraansa kupin täyteen ja jatkoi sitten kaatamista.
Professori katsoi teen ylitsevuotamista, kunnes hän ei enää kyennyt hillitsemään itseään: "Kuppi on ylitäynnä. Siihen ei mahdu enempää!" "Kuin tämä kuppi," Nan-in sanoi, "te olette täynnä mielipiteitä ja mietiskelyä. Kuinka voin näyttää teille zenin, ellette ensin tyhjennä kuppianne?"

Viisauden maku

Ikääntyvä mestari väsyi hänen oppilaansa valituksiin. Eräänä aamuna mestari lähetti oppilaan hakemaan hieman suolaa. Oppilaan palatessa, mestari pyysi häntä sekoittamaan kourallisen suolaa vesilasiin ja juomaan sen.
"Miltä se maistuu?" Mestari kysyi.
"Kitkerältä", vastasi oppilas.
Mestari myhäili ja pyysi sitten nuorta miestä ottamaan samanmoisen kourallisen suolaa ja laskemaan sen järveen. Kaksikko käveli hiljaisuuden vallitessa läheiselle järvelle ja oppilaan sekoitettua kourallisen suolaa veteen, vanha mies sanoi:"Juo nyt järvestä."
Veden valuessa nuoren miehen leualta, mestari kysyi:"Miltä se maistuu?"
"Raikkaalta," vastasi oppilas.
"Maistatko suolaa?" Kysyi mestari.
"En," sanoi nuori mies. Näin ollen mestari istuutui vakavan nuoren miehen viereen ja selitti lempeästi.
"Tuskat elämässä ovat puhdasta suolaa; ei enempää, ei vähempää. Elämän tuska säilyy täsmälleen samana. Maistamamme kitkeryys riippuu kuitenkin astiasta, johon pistämme tuskan. Kun siis tunnet tuskaa, ainoa asia minkä voit tehdä, on laajentaa asioiden aistimistasi. Lakkaa olemasta lasi. Tule järveksi."

Elefantti ja sokeat miehet

Eräänä päivänä muutama munkki keskusteli kiivaasti jumalasta ja eri uskonnoista yhteisymmärrykseen pääsemättä. Niinpä he menivät Mestarin luokse selvittääkseen miltä jumala itse asiassa näyttää. Mestari ehdotti nuoria munkkeja hankkimaan paikalle jostain ison elefantin ja neljä sokeaa miestä. Hän ohjasi miehet elefantin luokse ja pyysi heitä kuvailemaan elefantin ulkonäköä. Ensimmäinen sokea mies tunnusteli elefantin jalkaa ja ilmoitti eläimen muistuttavan pylvästä. Toinen sokea mies kosketti eläimen vatsaa ja kertoi elefantin olevan kuin muuri. Kolmas mies osui käsillään elefantin korviin ja oli sitä mieltä, että elefantti on kankaan palanen. Neljäs sokea mies piti kiinni elefantin hännästä ja kuvaili elefanttia köydenpätkäksi. Ja lopuksi kaikki neljä kiistelivät kuumeisesti elefantin ulkomuodosta.
Mestari kysyi munkeilta:"Jokainen sokea mies on koskettanut elefanttia, mutta antanut toinen toisistaan poikkeavan kuvauksen eläimestä. Mikä vastauksista on oikea?"

Kuilun reunalla

Buddha kertoi vertauskuvan sutrassa: Pellon poikki matkalla ollut mies kohtasi tiikerin. Hän pakeni, tiikeri kannoillaan. Saapuessaan kalliojyrkänteelle hän nappasi kiinni villiviinin juurista ja heilautti itsensä alas reunan yli. Tiikeri nuuski häntä ylhäältä. Täristen mies katsoi alaspäin, jossa kaukana alhaalla odotti toinen tiikeri syödäkseen hänet. Vain köynnös kannatteli häntä.
Kaksi hiirtä, toinen valkoinen ja toinen musta, alkoivat pikku hiljaa jyrsiä köynnöstä. Mies huomasi mehukkaan mansikan lähellään. Puristaen toisella kädellään kiinni köynnöksestä, hän nykäisi mansikan toisella. Kuinka makealta se maistuikaan!