Ravinnon värit

Ei ole sattumaa, että pikaruokaketjut kaikkialla maailmassa käyttävät punaisia, keltaisia ja erityisesti oransseja värejä tunnuksissaan ja mainonnassaan - nämä lämpimät värit herättävät ruokahalun. Vahvat ja kirkkaat värit ovat myös visuaalisesti mieltä kohottavia ruokapöydässä ja värien taakse kätkeytyykin viimeisimpien ravintotutkimusten mukaan aimo annos terveellistä elämäntapaa.

Värit kertovat ravintoaineista, joita tarvitsemme ja jopa itse väriaineet ravinnossa omaavat samankaltaisen vaikutuksen terveyteemme kuin esimerkiksi vitamiinit tai kivennäisaineet. Eriväriset ruoka-aineet auttavat elimistöämme ja kehoamme toimimaan omalla, erityisellä tavallaan. Hiilihydraattien, kuitujen, rasvojen, vitamiinien ja kivennäisaineiden lisäksi ruoassa on tuhansia muita ainesosia, jotka esimerkiksi betakaroteenin tavoin vaikuttavat ruoan väriin, aromiin, makuun ja koostumukseen kohottaen elävän organismin hyvinvointia.

Oliivit

Punaiset, oranssit ja keltaiset värit kasvimaailmassa saavat alkunsa karotenoideista, A-vitamiinin esiasteesta. Yleisesti ottaen nämä ruoat ovat tulisia ja stimuloivia, täynnä energiaa ja auringonpaistetta. Punaiset ruoat ovat tehokkaita taistelemaan muun muassa syöpää vastaan, ne tehostavat verenkiertoa ja karkottavat väsymystä. Punaisten tomaattien ja vesimelonien väriosa (lykopeeni) suojaa voimakkaasti esimerkiksi eturauhas- ja suolistosyöpiä vastaan. Mansikoiden herkullinen väri tulee taasen antioksidantista, jonka tarkoituksena on estää tulehduksia.

Oranssien ruokien optimistinen luonne saa alkunsa suurista määristä C-vitamiinia, joka on luonnon oma piristysruiske. Oranssin värisissä sitrushedelmissä C-vitamiinin vaikutusta tehostaa entisestään fytokemikaalit, jotka vahvistavat muun muassa immuunijärjestelmää. Monien hedelmien ja vihannesten oranssi väri on peräisin betakaroteenista, jonka on todettu estävän erilaisia ruoansulatusalueen syöpiä. Oranssit kasvikset, kuten porkkanat, aprikoosit ja persikat, ovat täynnä elimistölle hyödyllisiä kuituja ja ne eliminoivat myös seisahtunutta ruokaa suolistosta ja vähentävät huonon kolesterolin määrää. Täydellinen shokkiapu on oranssin värinen chili eli habanero, joka on maailman voimakkain mauste.

Värit ravinnossamme

Keltainen yhdistetään väriterapiassa ruoansulatus- ja hermojärjestelmään. Mikäli tarkoituksena on pudottaa ylimääräistä painoa tai parantua ummetuksesta, keltainen on oikea väri ravinnossa, koska se toimii luonnollisen laksatiivin tavoin. Esimerkiksi voikukka on diureettinen kasvi, joka helpottaa monenlaisissa ruoansulatusongelmissa puhdistaen ruoansulatusjärjestelmää ei-toivotuilta myrkyiltä. Banaani on keltainen superhedelmä, joka vapauttaa masennuksesta nopeiden hiilihydraattiensa ansiosta, jotka kohottavat serotoniinipitoisuuksia aivoissamme. Serotoniini auttaa meitä rentoutumaan ja alentaa stressiä. Banaanien B-vitamiini taasen ruokkii myös keskushermostoa, näin ollen nämä kaksi ainesosaa ovat sangen hyödyllisiä henkisen hyvinvointimme ylläpitämiseksi.

Kuten vihreä tee, vihreä ravinto on pitkäikäisyyden salaisuus suojaten kehoa ikääntymisen vaikutuksilta. Muun muassa parsakaali, pinaatti ja vihreä kaali sisältävät folaatteja, jotka kuuluvat B-vitamiinien ryhmään. Nämä vihannekset kohottavat fyysistä kestävyyttä, niitä tarvitaan lihasten kasvattamiseen, ylläpitämiseen ja fyysisistä suorituksista palautumiseen. Parsakaali on osoittautunut myös arvokkaaksi taistelijaksi keuhkosyöpää vastaan ja se suojaa myös erilaisilta sydäntaudeilta.

Luonnon väriaineet

Siniset ja purppuran väriset ruoat, kuten viinirypäleet, luumut ja karhunvatukat, auttavat alentamaan verenpainetta ja ovat hyödyksi mielen oikutellessa. Marjoista erityisesti mustaherukka on varsinainen ihmemarja. Se auttaa kurkkukipuun flunssa-aallon aikana runsaan C-vitamiinipitoisuutensa vuoksi ja mustaherukan flavonoidit taasen estävät tulehduksien syntyä. Viimeisimpien tutkimusten mukaan mustikoista on apua ikääntymisen oireisiin, kuten hahmotusvaikeuksiin, tasapainohäiriöihin ja muistikatkoksiin.

Kaikki tietävät, että hedelmät ja vihannekset ovat terveellisiä, mutta myös niiden yksittäisillä ominaisuuksilla on omat hyötynsä tietyissä epätasapainotiloissa, oireiden ehkäisyssä ja hoidossa. Luonnon värikkäät ja runsaat lahjat voimistavat ja parantavat terveyttä, jokaisella niistä on omat voimansa. Tasapainoinen harmonia ja monipuolinen ruokavalio syntyy syömällä jotain jokaisesta väriryhmästä luonnon antoisalta väripaletilta.

Luomuravinto - eBoutique verkkokauppa

Yllä oleva artikkeli on osa Aura-Soma väitöskirjaa 2002, copyright © Anna Maria Pajarinen

Viljapelto

Luonnon väreistä

Klorofyllit, joita esiintyy lehdissä, kypsymättömissä hedelmissä jne., ovat luonnon yleisimpiä vihreitä väriaineita. Niitä on kaikissa fotosynteesiin kykenevissä kasveissa ja tähän osallistuvissa kasvinosissa. Klorofyllit jaetaan kahteen päälajiin: a- ja b-klorofylleihin. Ne ovat yleiseltä olemukseltaan veren hemi-väriaineita (esim. myoglobiinia) muistuttavia rengasrakenteisia porfyriinejä, biologisesti tärkeitä värillisiä typpiyhdisteitä, joissa hemin raudan paikalla on magnesium-atomi. Klorofyllin renkaassa on pitkä sivuketju, fytoli, joka mm. helpottaa molekyylin liittymistä karotenoideihin ja solukalvojen lipideihin.

Karotenoidit, jotka aiheuttavat hedelmien ja kasvisten keltaiset ja oranssit värit, ovat kemiallisesti mevalonihapon johdannaisina syntyneitä tetraterpenoideja. Mevalonihappo tarjoaa perusrakenteen, isopreeniyksikön, joita karotenoideissa on ketjuuntuneina. Näitä voi olla yksi, kaksi, kolme tai neljä ja tuloksena on hemi-, mono-, seskvi- ja diterpenoideja.
Ravitsemustieteissä merkittäviä ovat steroidit, jotka ovat triterpenoideja (sisältävät 30 hiiliatomia) ja näitäkin suurempia karotinoideja, jotka ovat ainoita tunnettuja tetraterpenoideja. Karotenoidit jaetaan pelkkää hiiltä ja vetyä sisältäviin aitoihin hiilivetyihin eli karoteeneihin ja hiiltä, vetyä ja happea sisältäviin ksantofylleihin.
Kemialliselta rakenteeltaan karotenoidit ovat terpenoideja.

Viikunat

Karoteenit ovat luonnon oranssinvärisiä väriaineita, ksantofyllit ovat keltaisia. Karoteeneja erotetaan kolmea päätyyppiä: alfa-, beta- ja gamma-karoteenit. Näissä on pitkän hiiliketjun toisessa tai molemmissa päissä rengas. Renkaita on kahta tyyppiä: alfa- ja beta-iononeja, jotka eroavat toisistaan renkaassa olevan kaksoisidoksen sijainnin perusteella. Beta-karoteenissa on hiiliketjun kummassakin päässä beta-iononi. Tästä saadaan ketjun katketessa kaksi A-vitaminimolekyylin (retinolin) perusrunkoa. Tästä syystä tämä karoteeni on kaksi kertaa alfa-karoteenia parempaa; kolmas muoto, gamma-karoteeni, on tässä suhteessa hyödytön.

Flavonoidit muodostavat suuren aineryhmän (latinan flavus = keltainen). Niitä on aikanaan käytetty värjäykseen. Vuonna 1842 eristettiin Ruuta-pensaasta (Ruta graveolens) väriaineena käytetty rutiini (kversetiini-glykosidi), jota vitamiiniluonteensa mukaan nimitettiin P-vitamiiniksi. Emme kuitenkaan tunne mitään P-vitamiinin puutosoireita, joten vitamiini-nimitys ei ole oikeutettu. Flavonoideja on yrttilääkinnässä käytetty kouristuksia ja spasmeja lievittävinä ja virtsan eritystä lisäävinä. Niillä on vaikutuksia sydämeen ja verenkiertoon; ne estävät hiussuoniston katkeamisia. C-vitamiinipitoisissa marjoissa ja hedelmissä on runsaasti myös flavonoideja. Tunnetuimpia näistä ovat antosyaniinit, protoantosyaniinit, katekiinit, flavonit, flavonolit, isoflavonit, kalkonit, auronit, jne.
Flavonoidit ovat aromaattisia yhdisteitä, joiden perusrakenteena on yleensä 2-fenyylibentsopyreenirunko, johon on liittynyt yksi tai useampi hydroksyyliryhmä (-OH). Ne ovat siten polyfenoleja.

Luonnossa esiintyvä vaaleanpunainen, punainen, malva, violetti ja sininen johtuvat yleisimmin flavonoideihin kuuluvista antosyaaneista. Tähän ryhmään kuuluvia antosyanidiineja on kuutta päätyyppiä, mutta koska ne ovat sokeriyhdisteitä, sokerin liittymisvariaatioita on satoja. Jotkut antosyanidiinit ovat vain yhdelle kasville tyypillisiä, jotkut kasvikunnassa yleisiä.

Mustikat

Betalaiinit ovat saaneet nimensä sokerijuurikkaasta (Beta vulgaris). Esim. punajuuren punaisen-purppura väri johtuu näistä. Tätä aineryhmää on aikaisemmin pidetty "typpipitoisina antosyaniineina", mutta nykyään se erotetaan antosyaniineista täysin. Näitä ei koskaan esiinny samoissa kasveissa samanaikaisesti. Ryhmä jaetaan kahteen osaan, betasyaniineihin, joiden väri on punaisen-purppura (n. 535-555 nm.) ja betaksantiineihin, jotka ovat keltaisia (n. 480 nm.) ja luonnossa harvinaisempia.

Melaniinit ovat ruskeita ja mustia väriaineita, jotka ilmaantuvat kasveihin ja hedelmiin niiden pilaantuessa. Ne syntyvät yleensä polyfenolien hapettuessa fenolaasi-entsyymin vaikutuksesta. Leikkaaminen, kuoriminen, sieni-infektiot, jne. rikkovat soluja ja päästävät entsyymin vaikuttamaan. Fenolaasi-entsyymiä, jota aikaisemmin nimitettiin "polyfenoli-oksidaasiksi" esiintyy kaikissa kasvisoluissa. Se on sukua imettäväisten ihossa esiintyvälle tyrosinaasi-entsyymille.

Luomuravinto - eBoutique verkkokauppa

"Luonnon väreistä" artikkelin lähde: 'Pieni johdatus väreihin' copyright © 1997 Raimo Lindroos, Prometheus Institute: www.prometheus.fi/muut/varit.htm.

Värit ravinnossa

Colour as food, food as colour

It is no coincidence that red, yellow and especially orange colours are intentionally used by the fast-food chains all over the world: these warm colours stimulate appetite. Strong and bright coloured food appears visually mood-lifting on a dinner table, but colour is also an essential and healthy food in the light of the latest nutrition research. Colour tells us which food has the nutrients we need and furthermore it seems that even the colours themselves have ingredients which may have similar affect on our health as the vitamins and minerals. Different coloured foods taken into the body can be helpful to the system in their own specific way. Besides carbohydrates, fibres, proteins, fats, vitamins, minerals and traces there are thousands of secundary ingredients in the food. These, betacarotene for example, have an affect on the colour, aroma, taste and the structure of the food and enhance the well-being of the living organism.

In foods from the plant sources red, orange and yellow colours come from the carotenoids, preliminary phase of vitamin A. Generally these foods are hot and stimulating, full of energy and sunshine. Red foods often fight against different types of cancer, improve blood circulation and dissipate tiredness. Red tomatoes and watermelons colour ingredient lycopene for instance protects energetically against prostate, stomach and colon cancers. In strawberries the delicious colour comes from an antioxidant called anthocyanidins which purpose is to prevent infections.

Pistaasit

Optimism is a characteristic benefit of orange foods since most of them include large quantities of vitamin C, nature's own pick-me-up. In orange citrus fruits the influence of vitamin C is improved by phytochemicals and these chemicals also strengthen the immune system. In many fruits and vegetables the orange colour comes from betacarotene, an antioxidant which has been proven to prevent the development of digestive and urine cancers. Orange foods like carrots, apricots and peaches also eliminate stagnant food from the gut and reduce the amount of the bad cholesterol since they are full of useful fibres. A total shock relief is orange coloured chili, habanero. It is the world's strongest spice!

In colour therapy yellow is physically connected to the digestive and nervous systems. To reduce excess weight or to heal constipation yellow is the colour to use since it acts like a natural laxative. Dandelion for instance is a diuretic plant which reliefs all sorts of digestive problems by clearing the system of unwanted toxins. A yellow superfruit banana releases depression because it contains large amounts of fast carbohydrates which raise the serotonin levels in our brains. Serotonin helps us to relax and it reduces stress. Vitamin B in bananas also feed the central nervous system making these two ingredients together quite helpful for our mental health.

Ravinnon värit

Green foods, like the green tea, are the secret for longevity since they protect the body from the ageing affects. Broccoli, spinach and green gabbage for instance contain folate which is one group of B vitamins. These vegetables improve physical stamina since they are needed to grow muscles, maintain them and help them to recover from physical exhaustion. Broccoli has also been proven to be a valuable fighter against the lung cancer and it protects from different kinds of heart diseases.

Blue, indigo and purple foods like grapes, plums and blackberries, help to lower the blood pressure and are beneficial for the mental disorders. From the soft fruits especially blackcurrant is a wonderberry. It soothes the sore throat during the influenza season because of the high quantities of vitamin C and the flavonoids which prevent infections. According to the latest research blueberries help to reduce affects of ageing as lack of capability for co-ordination, deteriorating sense of balance and amnesia.

Viinirypäleet

It is common knowledge that vegetables and fruits are wholesome but their individual characteristics have particular features useful in certain imbalances, ailment relief and prevention. Nature's colourful and bountiful gifts strengthen and improve on health and each one of them have their own power. A well balanced harmony and a diverse diet is created by eating something from each colour group from the palette of nature.

Superfood - eBoutique webstore

Part of the Aura-Soma Thesis 2002, copyright © Anna Maria Pajarinen