Egyptiläinen jumalgalleria

Muinaisen Egyptin tarina kaikuu ajassamme yhä edelleen, uusia löytöjä tehdään jatkuvasti ja uutta tietoa tulee päivänvaloon tuosta tainomaisesta ajasta, jolloin faaraot olivat jumalten poikia ja maailman suurimmat ihmeet rakennettiin aavikoille Niilin tuntumaan. Antiikin ikonit, jotka aika on haudannut erämaan hiekkaan tuhansiksi vuosiksi, ovat viimeisen sadan vuoden aikana arkeologisten tutkimusten edetessä kertoneet mielikuvituksellista tarinaa kuninkaista, kielestä ja kansasta, joka ilmestyi kuin tyhjästä ja jätti jälkipolville ikuisen muiston Niilin laaksoon.

Historiallisen Egyptin rikas jumalisto (jumalat ja jumalattaret) koostuu moninaisista ihmis- ja eläinhahmoista sekä näiden mielikuvituksellisista yhdistelmistä. Energiakeskus Indigon egyptiläiseen jumalgalleriaan olemme koonneet valikoiman tärkeimpiä hahmoja jumalmaailmasta, jota hallitsivat auringon ohella syntymän ja kuoleman voimat.

Amun, Amon

Ulkomuoto: Oinaspäinen mies, oinas tai mies, jolla on päässään kahden kookkaan strutsin sulan koristama päähine. Ihmishahmoisena Amun kuvataan usein ankh-merkki ja pitkä valtikka käsissään.
Kuvaus: Alunperin Amun yhdistettiin ilmeisesti tuulen henkäykseen, hänen nimensä merkitsee “kätkettyä” ja hänet saatettiin kuvata myös siniseksi maalattuna, joka on näkymättömyyden väri Egyptin mytologiassa. Myöhemmin Amun sai valtaansa hedelmällisyyden voimat, joita hänen oinashahmonsa kuvaa. Amunin vaimo on Mut ja heidän poikansa Khonsu (Khensu) on kuun jumala, yhdessä tämä kolmikko muodosti ns. Theban triadin.
Vaikutusalue: Amun oli aluksi tärkeä Theban paikallisjumala kunnes yhdistäminen auringonjumala Ran kanssa (Amun-Ra, Amon-Re) Heliopoliissa toi valtakunnan pääjumalan tittelin. Amunin tärkein pyhä paikka sijaitsee Luxorissa Karnakin temppelialueella.
Historia: Ylä-Egyptissä sijaitsevasta Hermopoliin kaupungista kotoisin oleva Amun oli yksi kahdeksasta alkujumaluudesta toisen vuosituhannen alussa ennen ajanlaskumme alkua. Myöhemmin muodostuneesta kahden jumalan Amun-Ra yhdistelmästä sulautui kaikkien jumalten kuningas ja koko maailmankaikkeuden luoja. Tämä Amun-Ra kultti kasvoi sangen voimakkaaksi ja kultin ylipapista oli tulossa kilpailija jopa itse faaraoille. Amun kulttia vastusti eritoten Akhenaton (Amenhotep IV) Uuden valtakunnan ajalla, mutta häntä seuranneet faaraot palauttivat maan jälleen Amunin alaisuuteen.

Anubis

Ulkomuoto: Shakaali- tai koirapäinen mies, istuva shakaali tai musta villikoira.
Kuvaus: Muinaisissa egyptiläisissä uskomuksissa Anubis (Anpu, Inepu, Ienpw, Imeut) on hautojen vartija ja kuolleiden jumala, joka alunperin yhdistettiin myös balsamointitaitoon. Anubis on liitetty vainajien yhteydessä edelleen sielun punnitsemiseen Kahden totuuden hallissa jumalallisen kirjurin Thothin alaisuudessa, jolloin sydän punnitaan höyhentä vastaan. Anubiksen tehtävänä oli pidellä punnituksen suorittamisessa käytettäviä vaakakuppeja. Anubiksen sukulaisuus on sangen monimutkainen, häntä pidetään Nephtyksen ja tämän miehen (myös Nephtyksen veli) Sethin veljen Osiriksen (myös Nephtyksen veli) poikana.
Vaikutusalue: Anubista palvottiin laajasti kaikkialla Egyptissä, mutta hänen kulttinsa keskus löytyi kaupungista nimeltä Cynopolis.
Historia: Koska hautuumailla Egyptissä nähtiin usein shakaalien varjoja ja kuultiin villikoirien ulvontaa, egyptiläiset uskoivat näiden eläinten suojelevan kuolleita öiseen aikaan.

Tasapainopullo Anubis – eBoutique verkkokauppa

Aten, Aton

Ulkomuoto: Auringonkehrä, jonka säteet päätyvät elämää antaviksi käsiksi.
Kuvaus: Maailmaan elämää ja kauneutta säteilevä Aten on eräs Ra auringonjumalan muodoista, joka poikkeaa muista jumalista sanattomalla olemuksellaan.
Vaikutusalue: Aten oli laajalti palvottu jumala Akhenaten hallituskaudella koko Egyptissä, mutta hylättiin tämän jälkeen lähes kokonaan. Kultin keskuskaupunkeja olivat Karnak, Theba, Akhetaten ja Heliopolis.
Historia: Akhenaten vallan aikana Aten nousi palvotuksi pääjumalaksi, jumalvalta palautui kuitenkin Akhenaten kuoleman jälkeen 1350 eaa. takaisin oinaspäisen Amunin palvontaan.

Atum

Ulkomuoto: Mies, jolla on tavallisesti päässään Egyptin kaksoiskruunu ja käsissään pitkä valtikka sekä ankh-elämänavain.
Kuvaus: Atum nimi merkitsee “kaikkea” ja “täydellisyyttä”. Egyptiläisten myyttien mukaan Atum (Temu, Tem) nousi pimeästä kaaoksen alkuvedestä (Nun) ollen ensimmäinen jumala itserakentamansa mutaisen alkukummun (Ben-Ben) päällä. Kaksineuvoisena alkujumalana Atum loi siemennesteestään ilmanjumalan Shun ja kosteudenjumalattaren Tefnutin, jotka saivat kaksi lasta nimeltään maanjumala Geb ja taivaanjumalatar Nut. Osiris, Isis, Seth ja Nepthys ovat siten puolestaan Gebin ja Nutin lapsia jumalaisessa tarustossa.
Vaikutusalue: Atumin kultin keskus sijaitsi Heliopoliissa, mutta häntä palvottiin yleisesti koko Egyptissä.
Historia: Atum jumalalla oli vahva side kuninkaaseen ja riitteihin. Monet faaraot liittivät titteliinsä ‘Atumin Poika’ ja Atumin kerrotaan mm. nostaneen kuolleen faaraon pyramidista tähdeksi taivaalle. Hän myös suojeli vainajaa tämän matkalla Manalassa.

Bastet

Ulkomuoto: Alkuaikoina leijonanaaraana esiintynyt kissa tai kissapäinen nainen, jonka tunnusmerkkejä olivat myöhemmin lyömäsoitin (sistrum) oikeassa ja rintahaarniska vasemmassa kädessä.
Kuvaus: Ran tytär Bastet (Bast, Ubasti) on suojeleva jumalatar, jonka voimat liitetään rakkauteen, hedelmällisyyteen, äitiyteen, kotiin ja iloon.
Vaikutusalue: Bastetilla oli vain muutamia kulttipaikkoja Egyptissä, tärkein niistä oli Bubastis (Tell Basta) deltalla, jonka länsipuolelta on löydetty suuri muumioitujen kissojen hautausmaa.
Historia: Vanhan valtakunnan ajalta kuvat kotikissoista puuttuvat täysin, mutta toisella vuosituhannella ennen ajanlaskumme alkua kissat löysivät tiensä egyptiläisiin koteihin ja niiden suosio kasvoi pian pyhiksi eläimiksi asti.

Bes

Ulkomuoto: Suuripäinen, parrakas ja vääräsäärinen kääpiö hännällisen leijonan ja ihmisen hahmoisena, sulkakruunuinen kääpiö ulostyöntyvällä kielellä yllään leijonan- tai pantterintalja. Poikkeuksena muihin egyptiläisiin jumalhahmoihin, jotka kuvattiin yleensä sivusuunnasta, karskin näköinen Bes esiintyi aina suoraan edestä kuvattuna.
Kuvaus: Bes (Bisu) on suojeleva, ystävällinen henki, joka liitetään raskaana oleviin naisiin, vastasyntyneisiin lapsiin ja kotiin sekä perheeseen yleensä. Hänellä saattoi olla varusteinaan pahojen henkien pois ajamiseen tarkoitettuja miekkoja ja veitsiä tai musikaalisia soittimia, jotka lepyttivät myös muita jumalia.
Vaikutusalue: Myöhaiskaudella Bes oli usein läsnä suurten temppeleiden läheisyydessä sijainneissa synnytystaloissa (mammisi). Näitä pieniä temppelirakennuksia on löydetty mm. Edfusta ja Denderasta, jossa Bes kuvataan muusikoksi. Bes oli myös erittäin suosittu amulettihahmo kaikilla sosiaalisilla tasoilla koko Egyptissä.
Historia: Eräissä lähteissä Besin uskotaan olevan alunperin kotoisin Pohjois-Sudanista.

Geb

Ulkomuoto: Mies, joka makaa taivaankannen (jumalatar Nut) alla, hanhi tai mies, jonka pään päällä istuu hanhi.
Kuvaus: Geb on maanjumala, taivaanjumalatar Nutin veli sekä puoliso, joiden liitosta syntyivät Osiris, Isis, Nepthys ja Seth. Geb yhdistetään maan ohella viljan suojelemiseen, hedelmällisyyteen ja parantamiseen. Muinaiset egyptiläiset uskoivat maanjäristysten olevan hänen nauruaan.
Vaikutusalue: Uskonnollisista teksteistä ei löydy varsinaista Gebille nimettyä aluetta, mutta osaa Apollinopolis Magnan temppelialuetta kutsuttiin Gebin nimellä ja Denderan kaupungin nimi oli “Gebin lasten koti”. Tämän maanjumalan pääpaikka on sijainnut ilmeisesti Heliopoliin kaupungissa, missä hän yhdessä puolisonsa Nutin kanssa tuotti kosmisen munan, josta aurinko alunperin kuoriutui Benu-linnun muodossa.
Historia: Monissa luomisen alusta kertovissa papyruksissa Geb on huomattavassa asemassa. Hänet nähdään makaamassa maassa toisen käden levätessä maan kamaralla ja toisen käden kurottamassa taivasta kohti ilmanjumala Shun seistessä hänen vierellään. Shu kohottaa käsillään tähtien peittämää naisfiguuria eli taivaankantta (taivaanjumalatar Nut).

Hapi (1.)

Ulkomuoto: Pulleavatsainen, isorintainen mies, jolla on usein vesikasveja, kuten ruokoja ja lootuksen kukkia kruununaan.
Kuvaus: Hapi (Hapy, Hapr) on Niilin jokijumala, jonka asema tulvan jumalana oli elintärkeä. Hänen uskottiin asustavan onkalossa Niilin pohjalla lähellä joen ensimmäistä putousta, jossa häntä avustivat krokotiilijumalten ja sammakkojumalten seurueet.
Vaikutusalue: Hapia palvottiin koko Egyptin alueella.
Historia: Niilin vuotuinen tulviminen heinä-lokakuussa mahdollisti maanviljelyn Egyptissä rikkaan lietteen noustessa viljelysmaille raviten koko aluetta. Egyptiläiset kutsuivat tätä tulva-aluetta nimellä ‘kemet’ – musta maa.

Hapi (2.)

Ulkomuoto: Paviaanipäinen muumiohahmo.
Kuvaus: Tämä toinen Hapi jumala on yksi Horuksen neljästä pojasta, jonka tehtävänä on vainajan keuhkojen suojelu. Hapi edustaa myös pohjoista ilmansuuntaa ja häntä taasen suojelee Nephtys jumalatar.
Historia: Horuksen neljä poikaa (Hapi, Duamutef, Kebehsenuef ja Imseti) tunnetaan jo Vanhan valtakunnan ajoilta ja heidän jokaisen tehtävänä on tietyn balsamoidun sisäelimen suojelu. Uuden valtakunnan ajalla muodostui tapa tehdä kukin neljästä kanooppiastian kannesta heidän näköisekseen.

Hathor

Ulkomuoto: Nainen lehmän korvilla tai lehmänpäinen nainen, lehmä tai nainen, jolla on auringonkehrä sarvipäähineessään.
Kuvaus: Hathor (Het-Hert, Hetheru) eli ‘Horuksen talo’ on kauneuden, rakkauden ja ilon jumalatar, äitijumalatar, taivaan ja hedelmällisyyden jumalatar, aavikon jumalatar sekä Siinain turkoosikaivausten suojelija. Hänet yhdistetään myös musiikkiin, taiteisiin sekä tanssiin ja Hathoria pidetään yleisesti auringonjumala Ran tyttärenä.
Vaikutusalue: Hathoria jumaloitiin kaikkialla Egyptissä mm. Memfiissä, mutta hänen kulttinsa keskus oli temppeli Ylä-Egyptissä Denderan kaupungissa. Hathor kultti oli siitä harvinainen, että sekä miehet että naiset saattoivat olla hänen pappejaan yleisen käytännön seuratessa aina jumalan tai jumalattaren sukupuolta papistossa.
Historia: Hathor on sangen muinainen jumalatar, josta löytyy mainintoja jopa ennen varsinaisten valtakuntien aikoja noin 3000 eaa. tienoilta. Dynastiavallan ajalla Horus yhdistettiin kuninkaaseen ja Hathor hänen vaimonaan kuningattareen sekä muuhun kuninkaalliseen perheeseen. Eräät faaraot, kuten Pepi I ja Merenre, sisällyttivät jopa titteliinsä nimen ‘Hathorin Poika’.

Horus

Ulkomuoto: Haukkapäinen mies tai haukka.
Kuvaus: Horus ‘kaukainen’ ja ‘yksi muiden yllä’ on ehkä Egyptin tunnetuin hallitsijan suojelija ja häntä on myös lähes mahdoton tunnistaa kaikista ilmenemismuodoistaan. Horus (Har, Heru, Hor) on muun muassa taivaan, valon ja hyvyydenjumala sekä Osiriksen ja Isiksen poika, jota maan päällä edustaa itse faarao. Hän on myös nuorten miesten, lakien ja sotien suojelija.
Vaikutusalue: Horusta jumaloitiin joka puolella Egyptiä, jopa hänen erilaiset ilmentymismuotonsa olivat laajalle levinneitä. Yksi parhaiten säilyneistä temppeleistä Egyptissä nykyään on nimenomaan Horukselle pyhitetty temppeli Ylä-Egyptissä Edfun kaupungissa.
Historia: Horuksesta löytyy todisteita jo dynastisen ajan alusta eli noin 2500 eaa. ja jo varhaisessa vaiheessa kuninkaan ajateltiin olevan Horuksen maallinen ilmeentymä.

Isis

Ulkomuoto: Kaunis nainen upeissa vaatteissa, päässään kruunun muotoinen päähine tai auringonkehrä (joskus myös kuunkehrä) sarvien välissä.
Kuvaus: Egyptin äitijumalatar ja etelän suojelusjumalatar Isis on Horuksen äiti sekä Osiriksen sisko että puoliso. Isis kuvataan usein Horus-lapsi sylissään, josta johtuen Isis yhdistetään valtaistuimiin – hän oli ensimmäinen “valtaistuin”, jolla Horus istui. Isis on myös naisten, äitien ja lasten suojelijatar, parantamisen ja taikuuden jumalatar, jolla on monia loitsuja käytössään.
Vaikutusalue: Isiksen kultti kattoi koko Egyptin lisäksi myös muita maita kuten Nubian, se levisi kaikkialle egyptiläisten sekä kreikkalaisten ja roomalaisten mukana. Jopa tänä päivänä on maailmasta löydettävissä hänen kannattajiaan. Philae Ylä-Egyptissä oli Myöhäiskaudella hänen päätemppelinsä sijaintipaikka, temppeli on nähtävissä edelleen.
Historia: Isistä palvottiin ensin luultavasti deltalla, hän saattaa olla Egyptin vanhin jumalhahmo sillä hänen olemuksensa on säilynyt muuttumattomana aikojen alusta alkaen.

Khepri

Ulkomuoto: Skarabee eli pillerinpyörittäjä (kovakuoriainen), skarabee kruunuinen mies tai mies, jolla on pyhän skarabeen pää.
Kuvaus: Khepri (Kheper, Khepera, Kheperi, Khephri, Khepra) nimi tarkoittaa “hän, joka on tulossa olemiseen”. Khepri on luomisen, auringon liikkeen ja jälleensyntymisen jumala, jonka uskottiin kierittävän uudistuneen auringon taivaalle aamuisin alimaailman kautta itäiseltä horisontilta. Eräiden uskomusten mukaan hänet liitetään myös Atum luojajumalaan ja/tai Ra auringonjumalaan.
Vaikutusalue: Koko Egypti.
Historia: Skarabee kovakuoriainen laskee munansa lantakokkareeseen, jota sontiainen pyörittää maassa ympäriinsä edeten turvalliseen piilopaikkaan kunnes poikaset kuoriutuvat ja kömpivät esiin lantapallosta. Muinaiset egyptiläiset uskoivat kovakuoriaisten ilmestyvän tyhjästä ja yhdistivät siten tämän erityisen kovakuoriaisen jumaliinsa.

Khnum

Ulkomuoto: Aaltoilevat sarvet omaava oinaspäinen mies.
Kuvaus: Khnum on hedelmällisyyden, tuottoisuuden ja luomisen jumala, jonka uskottiin muovaavan ihmislapsia dreijallaan. Koska savenvalajat käyttivät töissään Niilin savea, Khnum liitettiin myös tulva-aikaan.
Vaikutusalue: Tärkein kulttikeskus sijaitsi Thebasta etelään, Esnan kaupungissa, josta löytyy Khnum-temppeli.
Historia: Alunperin tämä oinasjumala oli kotoisin Elefantinesta Assuanista, jossa hänet liitettiin paikalliseen triadiin ja Niilin tulviin.

Maat, Ma’at

Ulkomuoto: Strutsin sulka tai nainen, jonka päässä olevassa kruunussa on pystysuora sulka.
Kuvaus: Totuuden, lakien ja oikeuden sekä universaalin järjestyksen jumalatar. Tämä auringonjumala Ran tytär yhdistetään myös maan kaikkinaiseen tasapainoon ja harmoniaan.
Vaikutusalue: Maat jumalatarta palvottiin ja pidettiin suuressa arvossa koko Egyptin alueella, eräissä kuvissa muut jumalat jopa kunnioittavat tätä nimenomaista jumalatarta.
Historia: Faaraon ensisijaisiin tehtäviin kuului maatin tekeminen eli järjestyksen ja oikeudenmukaisen lakijärjestelmän ylläpitäminen. Tätä vastuuta korostaakseen monien faaraoiden titteliin sisältyi nimenä myös “Maatin rakastama”.

Nepthys

Ulkomuoto: Nainen, jonka päähineessä on hänen nimensä hieroglyfein kuvattuna (kori ja talo).
Kuvaus: Nepthys (Nebet-het, Nebt-het, Nefthys, Nephthys) on Osiriksen ja Isiksen sisko, veljensä Sethin vaimo sekä Anubiksen äiti. Hän on kuolleiden suojelija, hautojen ja hautajaisten, kodin ja talon sekä naisten jumalatar. Nepthys on myös pohjoisen suojelujumalatar ja hänet kuvataankin usein sekä sarkofagin että synnyttävien naisten sänkyjen pääpuolelle.
Vaikutusalue: Nepthys jumalatarta palvottiin laajasti kaikkialla Egyptissä vaikka hänellä ei varsinaista temppeliä tai kulttia ollutkaan.
Historia: Jo Vanhan valtakunnan aikaisista kirjoituksista on löytynyt mainintoja tästä muinaisesta jumalattaresta, joka usein kuvataan hautajaisveneen kyydissä saattamassa kuolleita Siunattuun maahan.

Nun

Ulkomuoto: Mies kantamassa kaarna- tai ruokovenettä (parkkia) päänsä päällä.
Kuvaus: Nun yhdistetään kaaokseen, joka löytyy universumin laitamilta sekä luomisen alkuveteen, jonka henkilöitymä hän on.
Vaikutusalue: Koko Egypti.
Historia: Muinaisen egyptiläisen luomiskertomuksen mukaan Nun oli kaaoksen alkuvesi, josta maa nousi kukkulan muodossa. Egyptiläiset uskoivat kaiken elämän syntyneen Nunista.

Nut

Ulkomuoto: Usein siniseksi maalattu, tähdillä peitetty alaston nainen, joka kurottautuu maan ylle. Maata kuvaa monesti hänen veljensä/miehensä maanjumala Geb ja Nutia taasen kannattelee maan yllä hänen isänsä, ilmanjumala Shu.
Kuvaus: Taivaan ja taivaankannen jumalatar, joka suojelee maailmaa ulkopuoliselta pimeydeltä ja kaikilta tuossa pimeydessä asustavilta demonisilta olioilta.
Vaikutusalue: Koko Egypti.
Historia: Nut on todella muinainen taivaanjumalatar, jonka kuva löytyy usein muumioarkun sisäpuolelta, aivan vainajan kasvojen yläpuolelta. Egyptiläiset uskoivat myös, että päivän päätteeksi Nut nielaisi auringon ja auringonjumala Ra synnytti valopallon jälleen uudestaan seuraavana aamuna.

Osiris

Ulkomuoto: Vihreä ihoinen, muumioiden tapaan kääritty parrakas mies, jolla on päässään Ylä-Egyptin valkea kruunu ja käsissään kuninkaalliset arvomerkit, sauva ja ruoska.
Kuvaus: Osiris (Oser, Aser, Asar, Usire) on alimaailman eli Manalan suojelija, kuolleiden faaraoiden ja myöhemmin myös tavallisten vainajien sekä ylösnousemuksen jumala. Vanhimpien kirjoitusten mukaan hän on myös maanviljelyksen sekä hedelmällisyyden jumala. Sukupuussa yksi heliopolitaanisen enneadin yhdeksästä jumalolennosta, Osiris on Isiksen veli/aviomies, Nepthyksen ja Sethin veli sekä Horuksen isä.
Vaikutusalue: Ylä-Egyptissä sijaitseva Abydos (Ibdju), jonne varhaiset faaraot rakensivat hautansa, on Osiriksen alkuperäinen kulttikeskus. Osiriksen palvonta levisi kuitenkin kaikkialle Egyptiin, se kilpaili suosiosta jopa auringonjumala Ran palvonnan kanssa.
Historia: Osiris on yksi muinaisen Egyptin tärkeimmistä jumalhahmoista. Vanhan valtakunnan ajalla hänet tunnettiin hedelmällisyyden jumalana, mutta jo 2400 eaa. hänet miellettiin hautajaisten jumalaksi sekä kuolleiden faaraoiden henkilöitymäksi.

Ptah

Ulkomuoto: Mies, jolla on kalju tai sidottu pää, suora jumalparta ja joka on kääriytynyt tiukkaan, valkoiseen muumiomaiseen kaapuun. Kädessään hänellä on sauva tai valtikka, joka on elämän (ankh-merkki), pysyvyyden (djed-pilari) ja vallan (was-valtikka) yhdistelmä.
Kuvaus: Ptah “avaaja” tai “muovaaja” on luomisen, käsityöläisten ja kaikkien taiteiden suojelija. Hänen vaimonsa on joko Bast, Sekhmet tai Wadjet eri kaupunkien uskomusten mukaan. Ptah jumalaa pidetään myös Nefertemin sekä Sakkaran pyramidin arkkitehdin Imhotepin isänä.
Vaikutusalue: Ptah jumalaa palvottiin laajalti koko Egyptissä, hänen kulttinsa keskukset sijaitsivat Memfiissä, jonka pääjumala hän oli sekä Heliopoliissa.
Historia: Ptah on Egyptin vanhimpia jumalia, joka myöhemmin yhdistettiin muihin jumaliin, jolloin hänen nimekseen muotoutui mm. Ptah-Ta-tenen (maanjumala), Ptah-Sokar (hautajaisten jumala) tai Ptah-Sokar-Osiris (kuolemanjumala).

Ra, Re

Ulkomuoto: Haukkapäinen mies, joka omaa päähineenään auringonkiekon, jota kehystää uraeus (pyhä kobra).
Kuvaus: Auringonjumala Ra (Re) on egyptiläisten tärkein jumala, joka liitetään myös luomiseen. Eräiden myyttien mukaan Ra loi itse itsensä lootuksen alkukukasta. Horus horisontissa eli Ra-Horakhty (Ra-Harakhti, Ra-Horakhte, Ra-Horakhtii, Ra-Herakhty) on taasen taivaanjumala Horuksen ja auringonjumala Ran yhdistelmä, jonka uskottiin olevan nimenomaan auringonnousun jumala.
Vaikutusalue: Ran keskeisin kulttikeskus sijaitsi Heliopoliissa, lähellä nykyistä Kairoa. Ra oli kuitenkin koko valtakunnan pääjumala, jota palvottiin kaikkialla Egyptissä.
>Historia: Todisteita Ra jumalhahmosta löytyy jo toisen dynastian ajalta ja neljännestä dynastiasta alkaen faaraot esiintyivät Ran poikina.

Sekhmet

Ulkomuoto: Leijonapäinen nainen.
Kuvaus: Sekhmet (Sakhmet, Sekhet) nimenä tarkoittaa voimakasta tai mahtavaa ja tämä sodanjumalatar onkin yksi vaikuttavimmista jumalolennoista Egyptissä. Sekhmetin kerrotaan olevan auringonjumala Ran tytär ja hänet on yhdistetty jumalallisen rangaistuksen jakamiseen. Tässä ominaisuudessa häntä kutsutaan nimellä Ran silmä – aurinkosilmä, joka polttaa ja tuomitsee jumalten ja faaraoiden viholliset.
Vaikutusalue: Sekhmet jumalatar muodosti yhdessä miehensä (Ptah) ja vanhimman lapsensa (Nefertem) kanssa Memfiin triadin, joka oli heidän kulttinsa keskuskaupunki.
Historia: Legendan mukaan auringonjumala Ra lähetti lehmäjumalatar Hathorin maan päälle kostamaan ihmisten jumalia kohtaan osoittamansa kunnioituksen puutteen. Hathor noudatti määräystä Sekhmetin hahmossa teurastaen ihmiskuntaa niin säälimättömästi, että Ran oli keskeytettävä moinen verenhimoinen käyttäytyminen.

Seshat

Ulkomuoto: Pantterin nahkaiseen hameeseen pukeutunut nainen, jonka päähineessä on seitsensakarainen tähti.
Kuvaus: Seshat (Sashet, Sesheta) tarkoittaa naispuolista kirjuria ja tämä jumalatar edustaakin kirjoitustaidon, historiallisten tapahtumien tallentamisen, kirjanpidon sekä mittojen ja arkkitehtuurin jumalatarta muinaisessa Egyptissä. Hänen uskottiin olevan viisaudenjumala Thothin tytär, vaimo tai naispuolinen vastine ja Seshat oli vastuussa muun muassa faaraon elin- ja hallitusvuosien laskemisesta.
Vaikutusalue: Koko Egypti ja vaikka temppeleitä Seshatin nimissä ei ole toistaiseksi löytynyt on hän omannut oman papistonsa aikaisista ajoista lähtien. Myöhempinä aikoina Thoth otti ylivallan näistä papistoista.
Historia: Egyptiläisten uskomusten mukaan Seshat keksi kirjoittamisen ja Thoth taasen opetti kirjoitustaidon ihmiskunnalle.

Seth

Ulkomuoto: Mies, jonka pää muistuttaa shakaalin- tai maasianhahmoista mytologista eläintä, jolla on pitkä nenä tai nokka ja ylöspäin nousevat neliskulmaiset korvat.
Kuvaus: Kaaoksen ja myrskyn jumala Seth (Set, Seteh, Setekh, Setesh, Seti, Sutekh, Setech, Sutech) on taivaanjumalatar Nutin poika, Osiriksen ja Isiksen veli sekä Nepthysin veli/aviomies. Seth vihamielisyyden kuvajaisena edustaa kaikkea pahaa, joka uhkaa Egyptin harmoniaa ja rauhaa.
Vaikutusalue: Maineestaan huolimatta Sethillä oli tärkeä pyhäkkö Ylä-Egyptissä ja hänen kulttinsa oli vahvoilla myös Niilin deltan koillisosassa.
Historia: Aikojen alussa Seth oli tuulen ja aavikkomyrskyjen jumala, häntä pidettiin oikukkaasta luonteestaan huolimatta tasaveroisena jumalana muun muassa Osiriksen rinnalla. Selittämättömästä, ehkä poliittisesta syystä asennoituminen Sethiin muuttui kuitenkin aikojen saatossa ja hänestä tuli kaiken pahan vertauskuva, valonjumalien ikuinen haastaja.

Shu

Ulkomuoto: Mies strutsinsulka päässään, hänet kuvataan usein myös kannattelemassa taivaankantta käsivarsillaan.
Kuvaus: Shu ‘hän, joka nousee ylös’ on ilman ja auringonvalon jumala. Hän on vastuussa taivaan ja maan toisistaan irrallaan pitämisestä.
Vaikutusalue: Koko Egypti.
Historia: Muinaisegyptiläisessä luomiskertomuksessa hän oli yhdessä sisarvaimonsa Tefnutin kanssa Atumin luoma ensimmäinen jumalallinen aviopari.

Sobek

Ulkomuoto: Krokotiilipäinen mies tai krokotiili, jolla on päässään sulkia ja auringonkehrä.
Kuvaus: Sobek (Sebek) on Niilin jumala, joka kuvastaa myös faaraon voimaa. Häntä pidettiin monien jumalien henkivartijana ja samassa roolissa hänet nähtiin myös faaraon suhteen – Sobek suojeli faaraota kaikelta harmilta, erityisesti pahoja voimia vastaan.
Vaikutusalue: Vaikka Sobekin kultin keskus oli Faiyoum, palvottiin häntä kaikkialla Egyptissä.
Historia: Sobekin kunniaksi rakennetuissa temppeleissä pidettiin krokotiilejä lammikoissa asustelemassa.

Taweret

Ulkomuoto: Raskaana oleva, riippurintainen, krokotiiliselkäinen virtahepo seisomassa leijonan takakäpälillään.
Kuvaus: Taweret (Taueret, Tauret, Taurt, Tawaret, Toeris) muinaisena egyptiläisenä jumalana on liitetty äitiyteen, synnyttämiseen sekä naisten ja lasten suojeluun. Hänessä yhdistyvät kolmen eläimen raivokkaat, jälkikasvua suojelevat voimat sekä virtahevon hedelmällisyys.
Vaikutusalue: Vaikka Taweret ei koskaan saanut omaa temppeliä, oli hän erittäin suosittu kotijumala sekä amulettihahmo koko Egyptin arkipäiväisessä elämässä muun muassa raskaana olevien naisten keskuudessa. Hänen kuviaan on löydetty myös erilaisista naisten tavaroista, kuten koruista ja hiuskoristeista.
Historia: Taweretin suosio oli huipussaan myöhempinä aikoina, ensimmäiset maininnat hänestä löytyvät kuitenkin jo Vanhan valtakunnan ajalta, jolloin hän ilmeni faaraon äitinä tarjoten jumalallista maitoaan faaraolle juotavaksi.

Tefnut

Ulkomuoto: Auringonkehrän kruunaama leijonapäinen nainen.
Kuvaus: Kosteudenjumalatar Tefnut on ilmanjumalan Shun sisar/vaimo sekä kaksosten, taivaanjumalatar Nutin ja maanjumala Gebin, äiti.
Vaikutusalue: Tefnutin ollessa yksi luomismyytin yhdeksästä jumalolennosta oli hänen vaikutusalueenaan koko Egypti, Denderassa (Iunet) oli myös kaupungin osa nimeltään ‘Tefnutin talo’.
Historia: Egyptissä satoi sangen harvoin, joten varsinaisen sateelle pyhitetyn jumalhahmon sijaan heillä oli kosteuden- ja vedenjumalatar.

Thoth

Ulkomuoto: Ibispäinen mies kädessään kirjoitusalusta, kuvataan joskus myös kokonaan ibislintuna tai paviaanina.
Kuvaus: Thoth (Djehuti, Tehuti) on viisaudenjumala, jumalallinen kirjuri, oppimisen suojelija ja keksintöjen mestari. Thoth saavutti mainetta myös taikakyvyillään ja yksi hänen tunnetuimmista rooleistaan on kuolleiden tuomioiden tallentaminen Kahden totuuden salissa sielujen punnituksen yhteydessä.
Vaikutusalue: Thothin kulttikeskus sijaitsi kaupungissa nimeltä Hermopolis Ylä-Egyptissä, mutta häntä palvottiin laajalti koko maassa.
Historia: Thoth mainitaan jo Vanhan valtakunnan pyramiditeksteissä, hän oli yksi kaikkein ensimmäisistä Egyptin jumalista.