|

Suomessa oli aika jolloin jokaisen pirtin ja kammarin seinällä lepäsi yksi taulu:
suojelusenkeli saattamassa lapsia turvaan, ohi elämän vaarojen. Ehkä olisi aika
etsiä nuo kuvat jälleen esiin, sillä enkelit ovat viehättävä,
ajankohtainen ja ajaton aihepiiri - ihania enkeleitä esiintyy lähes jokaisessa kulttuurissa
ja uskonnossa. Sana "enkeli" on johdettu alunperin kreikkalaisesta sanasta "angelos", joka tarkoittaa
lähettilästä, sanansaattajaa. Eri kulttuurit eivät välttämättä
kutsu enkeleitä juuri sillä nimellä, mutta ihmisten uskomukset kulttuurista,
sosiaalisesta tai taloudellisesta taustasta huolimatta muistuttavat meitä näistä
herkistä olennoista, jotka suojelevat ja auttavat avun tarpeessa olijoita. Enkeli käsite
kattaakin monia eri merkityksiä niin maallisessa kuin uskonnollisessakin ajattelussa.
Enkelien sanotaan olevan taivaallisia henkiolentoja, jotka toimivat sanansaattajina Jumalan tai Luojan
ja ihmisen välillä. Enkelit suojelevat ihmisiä, tulkitsevat heille näkyjä ja
tapahtumia sekä toteuttavat toisinaan Jumalan käskyjä. Kerrotaan, että enkelit ovat
sieluja, jotka luomistapahtuman alussa eivät katkaisseetkaan yhteyttään Jumalaan,
eivät omanneet fyysistä elämää vaan etsivät ainoastaan keinoja Luojan
tahdon toteuttamiseen. Enkelit saattavat vaihdella olemustaan riippuen avun tarpeessa olijan tarpeista
ja odotuksista. Kertomusten mukaan enkelit voivat siten ilmaantua joko mies- tai naispuolisena olentona
vaikka he eivät varsinaisesti ole kumpaakaan, he ovat ilmeisesti valoenergian ilmentymiä.
Enkelien valtakunta jaetaan yleensä alempiin ja ylempiin ryhmiin esimerkiksi Raamatun pohjalta.
Tunnetuin on ehkä yhdeksänosainen enkeliarvojärjestys, joka jakautuu kolmeen hierarkiaan,
joissa jokaisessa on kolme kuoroa, piiriä tai porrasta, mutta on olemassa myös seitsemään
tai jopa kahteentoista ryhmään jaettuja enkelimaailmoja. Perinteisen jaottelun mukaan korkein
enkelihierarkian kuoro eli Taivaalliset neuvonantajat ovat serafit, kerubit ja valtaistuimet.
Seuraavassa kuorossa ovat Taivaalliset hallitsijat eli herruudet tai mahtavat, vallat tai hyveet ja
voimat. Alin kolmas kuoro, Taivaalliset sanansaattajat, koostuu hallituksista tai ruhtinaista,
arkkienkeleistä ja enkeleistä, joista viimeksi mainitut ovat meille ihmisille tutuin
ryhmä. Enkelit ovat lähinnä ihmiskuntaa "työnsä" puolesta ja toimivat
arkkienkeleiden alaisuudessa.
Enkelisivumme ovat monesta tietolähteestä koottuja, aihe on sangen monipuolinen, herkkä ja laaja, jonka vuoksi
päällekkäisyyksiä esiintyy esimerkiksi tiettyjen enkelien kohdalla niin nimen vuoksi (eri kielillä eri nimet,
hyvin samantapaisia nimiä eri enkeleillä) kuin enkelien jaottelunkin suhteen. Monilla enkeleillä on myös monta
eri toimenkuvaa ja tehtävää. Emme ole kuitenkaan lähteneet vetämään enkeleistä omia johtopäätöksiä vaan olemme
keränneet mahdollisimman monipuolisen kuvan taivaan valtakunnasta kaikkia lähteitä ja itse enkeleitä kunnioittaen.
|