|

Kuu on aurinkomerkin ja nousevan merkin ohella yksi astrologisen syntymäkartan tärkeimpiä voimatekijöitä.
Se on lähes auringon veroinen, mutta kuun vaikutus on hyvin erilainen - kuu heijastaa vahvasti pinnan
alla olevaa alitajuntaa, tunne-elämää, persoonallisuutta sekä feminiinisyyttä. Kuu kartallamme kertoo
reaktioista, joihin vaikuttavat ehdollistaminen: muisti ja opitut tavat sekä kaavat.
Tämän planeetan vaikutus elämäämme on hienovarainen, usein sen asema kartalla näyttää aivan
uuden puolen ihmisen luonteesta - puolen, johon vaikuttavat tunteet, kasvatus ja aikojen saatossa
kehittyneet toiminta- sekä ajatusmallit. Kuun planeettavoimat kertovat myös perheestä, kodista,
jokapäiväisistä tarpeista ja naiseudesta. Kuu on kautta aikojen liitetty hedelmällisyyteen, äitiyteen ja
synnyttämiseen, samoin maanviljelyyn ja satoon. Kuun fysiologinen vaikutus onkin yleensä naisiin
voimakkaampi kuin miehiin, sillä kuukautiskierto ja kuun kiertoaika maan ympäri ovat täsmälleen samat, noin
28 vuorokautta.
Henkilökohtaisen kuumerkin laskemiseen tarvitaan yleensä ammattiastrologin apua, kuun asema kartalla
lasketaan tarkan syntymäajan perusteella aurinkomerkin ja nousevan merkin ohella. Mikäli kuumerkki on
jo selvillä länsimaiseen astrologiaan perustuen, ohesta voi kätevästi virkistää muistia lyhyillä
esittelyillä omaan kuumerkkiin liittyen.
|
KUU OINAASSA |
|
Kuu oinaassa tekee ihmisen aktiiviseksi, avoimeksi uusille ideoille sekä antaa kyvyn luottaa omaan
itseensä ja kykyihinsä. Tämä kuun asema viittaa myös kekseliäisyyteen ja hyvään älyyn. Henkilö, joka
omaa kuun oinaassa on yleensä voimakkaan kunnianhimoinen ja pioneeri omalla alallaan.
|
KUU HÄRÄSSÄ |
|
Kuu härässä heijastaa hyvää käsityskykyä, tasaista ja rauhallista mielenlaatua sekä taipumusta
taiteisiin. Tämä henkilö pitää mukavuuksista ja hän haluaakin yleensä parasta mitä elämällä on
tarjota. Hänellä on mahdollisuus materiaaliseen menestykseen elämässä ja hän omaa hyvän avioliiton
sekä paljon ystäviä.
|
KUU KAKSOSISSA |
|
Kuu kaksosissa kertoo hetkellisyydestä, vaihtelunhalusta sekä nopeasti muuttuvista tunteista.
Henkilöt, jotka omaavat kuun kaksosissa ovat usein käteviä, heillä on nopeaälyinen ja utelias mieli.
Heillä on lahjoja kirjoittamiseen sekä eritoten puhumiseen tarkkojen huomioiden pohjalta.
|
KUU RAVUSSA |
|
Kuu ravussa kuvastaa miellyttävää ja ystävällistä henkilöä, joka omaa nopeasti muuttuvat tunteet ja
mieltymykset. Usein kuuravuilla on kiinteä suhde kotiin, he pitävät matkustamisesta sekä veden
äärellä olosta. Hyvä mielikuvitus, tunnemuisti ja vahva intuitio ohjaavat tämän henkilön elämää
voimakkaasti.
|
KUU LEIJONASSA |
|
Kuu leijonassa viittaa ylpeään ja kunnianhimoiseen henkilöön, jonka elämää ohjaavat vahva
itseluottamus sekä taipumus johtamiseen. Kestävyys, optimistisuus ja jalomielisyys yhdistettyinä
hyvän järjestelykyvyn kanssa tekevät tästä henkilöstä vastuunhaluisen ja iloisen ihmisen.
|
KUU NEITSYESSÄ |
|
Kuu neitsyessä kuvastaa henkilöä, joka on kielellisesti ja eritoten matemaattisesti lahjakas. Tällä
henkilöllä on taipumus työskennellä käytännöllisesti, yksityiskohtia arvostaen ja kätevyys on yksi
kuuneitsyen lahjoja. He omaavat paljon ystäviä, eritoten pikkumatkojen ja auttamisen halunsa vuoksi.
|
KUU VAA'ASSA |
|
Kuu vaa'assa tekee ihmisestä lempeän, kärsivällisen, miellyttävän ja hyväluontoisen. Hän on
seurallinen, omaa paljon hyviä ja lahjakkaita ystäviä sekä hyvän yhteistyökyvyn. Kuu vaa'assa
kartalla viittaakin diplomaattiseen ihmiseen ja tasapainoiseen elämään hyvän avioliiton satamassa.
|
KUU SKORPIONISSA |
|
Kuu skorpionissa kertoo voimakkaasta mielestä, käsittämättömästä muistista, sinnikkyydestä ja
päättä- väisyydestä. Tämä henkilö etsii usein jatkuvasti uusia haasteita, hänellä on taipumusta
radikalismiin ja suuriin uudistuksiin. Voimakas intohimo, salaperäisyys ja intensiivisyys edustavat
myös kuuskorpionia.
|
KUU JOUSIMIEHESSÄ |
|
Kuu jousimiehessä viittaa itsenäiseen mielenlaatuun ja vapaudenhaluun - tieto siitä, kuka on ja
mihin on matkalla, on selkeä. Monet aktiviteetit, kuten urheilu ja ulkoilmaelämä ovat tärkeitä tälle
avoimelle ja hyväluontoiselle henkilölle, joka osaa taidokkaasti yhdistää työn ja vapaa-ajan.
|
KUU KAURIISSA |
|
Kuu kauriissa kuvastaa päättäväistä, vakaata ja luotettavaa luonnetta. Tällä henkilöllä järki pelaa
ja mieli kallistuu analyyttisen puolelle - kuukauris sopii hyvin hallintotehtäviin.
Ihmissuhteissaan he ovat uskollisia ja osoittavat kiintymystään arkisten asioiden
lomassa olemalla mainio tuki ja kumppani.
|
KUU VESIMIEHESSÄ |
|
Kuu vesimiehessä heijastaa ihmisystävällistä ja eläinrakasta luonnetta sekä humanistista ja
liberaalia elämänasennetta. Hedelmällinen mielikuvitus ja vahva energisen luovuuden lataus
vahvistavat usein boheemin kuuvesimiehen taipumuksia tieteen tai taiteen harjoittamiseen.
|
KUU KALOISSA |
|
Kuu kaloissa kertoo tunteellisesta, vastaanottavaisesta ja idealistisesta luonteesta, joka on myös
sympaattinen ja myötätuntoinen. Tämä epäitsekäs, luottavainen ja avokätinen henkilö toimii usein
hoitoaloilla tai uskonnollisuuteen liittyvillä aloilla.
|