|
|
|

Monissa Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen kulttuureissa eläimet ovat olleet tärkeässä opettajan
ja henkisen oppaan roolissa - mahdollisuus oppia luonnosta luonnollisin menetelmin ja sitä kautta
muista ihmisistä sekä omasta itsestään ovat asioita, joihin intiaanit tutustuvat jo lapsesta saakka.
Eräät heimot ovat myös rakentaneet tiettyjen toteemieläinten ympärille järjestelmiä, kuten Parantavan
rattaan (Medicine Wheel), jotka ovat verrattavissa astrologiaan ja esimerkiksi länsimaisiin
horoskooppeihin. Luonnon vuodenaikojen seuraaminen ja niiden mukaan eläminen heijastuvat näissä
uskomuksissa eläinoppaiden ohjatessa vuoden kulkua...
|
UUDISTAMISEN KUU 22.12.-19.1. |
|
Toteemieläin: Lumihanhi.
Klaani: Kilpikonnaklaani.
Äiti Maan pinta uudistuu valkoisen lumipeitteen alla, hiljaisuudessa ja levossa. On aika kerätä
voimia tulevaa varten, on aika kärsivällisyyden ja ajatusten kokoamisen. Tämän kuukauden henkinen
vartija, Spirit Keeper Waboose, tulee pohjoisten tuulten mukana ja kuukausi alkaa talvipäivänseisauksen
yhteydessä, jolloin Isä Aurinko palaa matkaltaan etelästä. Kuukauden elementti on maa ja mineraaleina
vuorikristalli, peridootti sekä onyx. Toteemipuut valkoinen tammi ja koivu toistavat kuukauden vaaleaa
väritystä kuten tekee myös "hanhi pohjoistuulten takaa" eli toteemieläin lumihanhi, joka matkaa tuhansia
kilometrejä vuosittain tuulten mukana muuttomatkoillaan. Lumihanhet ovat laumasieluja, jotka pystyvät
helposti syömään tuhansien lajikumppaneidensa kanssa samalla alueella ja osoittavat kunnioitusta myös
kokeneempia pesijöitä kohtaan pesäpaikkaa valitessaan.
|
LEVON JA PUHDISTUKSEN KUU 20.1.-18.2. |
|
Toteemieläin: Saukko.
Klaani: Perhosklaani.
Maisemaa värittävät maan paljas ja karu pinta, satunnaiset lumilaikut sekä kirkasvetiset järvet,
joiden tyynenä taivasta heijastava pinta viittaa rauhaan ja hiljaisuuteen. Kuukauden elementti on
ilma, joka voimakkaan pohjoistuulen voimin edustaa itsenäistä ja dynaamista energiaa, kuten myös
mineraalit hopea, korundi ja turkoosi, jotka viittavat lisäksi uudistumisen sekä puhdistumisen aikaan.
Kuukauden toteemieläin saukko on leikkisä ja älykäs eläin, joka on sopeutunut mainiosti vesielämään
mm. käpälissä olevien uimaräpylöiden ansiosta. Sukeltaessaan saukko pystyy sulkemaan myös korvansa
ollen siten taitava uimari erilaisissa vesistöissä. Suuren ruokahalun omaavana saukko on yksi
harvoista eläimistä, joka osaa käyttää apuvälineitä ruoan hankinnassa, kuten kiviä simpukoiden
avaamisessa ja milloin saukko ei syö, etsi ruokaa tai paistattele päivää, se leikkii!
|
ISOJEN TUULIEN KUU 19.2.-20.3. |
|
Toteemieläin: Puuma (susi).
Klaani: Sammakkoklaani.
Muutoksen tuuli tuo tullessaan uuden vuodenajan ja maa herää vähitellen pitkästä talviunestaan.
Keväinen aurinko lämmittää punertavia kalliota ja kuivissa oksissa alkaa näkyä elämää vihreyden
muodossa. Kuukauden elementti on vesi sekä ilma ja mineraalit jade, koralli ja turkoosi. Ajankohtaan
liitetään kasveista lilja, passionkukka ja piharatamo, joista jälkimmäinen on erityisessä asemassa
parantajakasvina sekä puista keltakoivu, leppä ja paju. Kuukauden toteemieläin puuma on notkea
kissaeläin, joka liikkuu hämärissä ja öisin saalistaen usein yllättävinkin kääntein. Puuma alias
vuoristoleijona on erakkomainen otus, joka hakeutuu muiden kaltaistensa seuraan ainoastaan
suvunjatkamismielessä tai nuorena ollessaan vielä riippuvainen emonsa huolenpidosta. Toteemieläimenä
puuma opettaa nopeutta, herkkyyttä, hienostuneisuutta, reviirirajoja, vaanimista ja aloitekykyä.
|
NUPUILLAAN OLEVIEN PUIDEN KUU 21.3.-19.4. |
|
Toteemieläin: Punahaukka.
Klaani: Tulilintu/haukkaklaani.
Vehreästä maisemasta on löydettävissä kymmeniä eri vihreän sävyjä, kun maa versoaa, kukat ovat
nupuillaan ja puiden silmut kurottavat kohti alati lisääntyvää auringon valon määrää. Luonto on
kokenut jälleen heräämisensä ja purot virtaavat solisten. Kuukausi on idän henkivartijan (Spirit
Keeper Wabun) ensimmäinen kuukausi kevätpäiväntasauksen aikaan ja kuukauden elementtiin tuleen
yhdistyvät mineraaleista piikivi ja tuliopaali, jotka kuvastavat aktiivista alkuvoimaa ja
seikkailunhaluista mieltä. Kuukauden toteemieläin punahaukka on yksi suurimpia haukkoja ja kuten
useilla saalistajilla, on punahaukkanaaras jopa 1/3 isompi kuin uros. Tämän lajin edustajien
ulkonäkö on erittäin yksilöllinen ja nopean lentämisen sijaan punahaukat liitelevät yläilmoissa
käyttäen saalistaessaan hyväksi harvinaisen kehittynyttä näkökykyään. Punahaukat puolustavat
reviiriänsä jopa aggressiivisesti, eritoten talvikuukausina, jolloin saaliin metsästäminen on
hankalaa.
|
SAMMAKOIDEN PALUU KUU 20.4.-20.5. |
|
Toteemieläin: Majava.
Klaani: Kilpikonnaklaani.
Puut ovat kukoistuksessaan, sammakot kutevat ja kurnuttavat veden virratessa runsaana koskissa
sekä putouksissa. Kuukauden elementti maa tulen kanssa sekä mineraalit jaspis, krysokolla
ja berylli yhdistävät parantavan voimansa kuukauden toteemieläimessä majavassa, joka elää sekä
maalla että vedessä. Majava viihtyy hitaissa vesistöissä, joissa se voi padota veden ja rakentaa
hiljaista kunnioitusta herättävän suuren pesänsä, johon mahtuu jopa 10-14 majavaa asustamaan.
Majavat eivät yleensä ääntele, ne saattavat satunnaisesti "haukkua" tai sihistä, mutta oman pesänsä
rauhassa ne naukuvat pehmeästi pariuduttuaan koko elämän kestävään suhteeseen. Majavavanhemmat ovatkin
helliä kasvattajia, jotka huolehtivat jälkikasvustaan jopa pari vuotta.
|
MAISSIN KYLVÄMISEN KUU 21.5.-20.6. |
|
Toteemieläin: Peura.
Klaani: Perhosklaani.
Valo kajastaa puiden runkojen ja lehvien välistä, päivät pitenevät ja on aika maissin kylvämiselle.
Kuukauden elementti ilma, itäiset tuulet ja mineraalit kalsedoni sekä sammalakaatti kuvastavat
kesäpäivien raikkautta, vehreyttä ja sinisenä hohtavaa taivasta. Toteemikasvi siankärsämö on mainio
apu omien sisäisten parantavien voimien löytämiseen sekä vahvistava kasvi, josta on hyötyä mm.
tavallisen vilustumisen hoidossa. Kuukauden toteemieläin peura on nopea ja valpas tarkkailija, joka
liikkuu usein hämärässä hyvän näkökykynsä ja herkän kuulonsa turvin. Tämän siron eläimen hienostuneet
liikkeet ja lempeä luonne kuvastavat luonnon viattomuutta kaikessa kauneudessaan. Toteemieläimenä peura
opettaa sopeutuvaisuutta, uljautta, kauneutta, sydänenergian voimaa ja yhteyttä Suureen Henkeen.
|
VOIMAKKAAN AURINGON KUU 21.6.-22.7. |
|
Toteemieläin: Tikka.
Klaani: Sammakkoklaani.
Voimakas aurinko kaikessa kirkkaudessaan korventaa maata ja ruohoa, vain äärimmäisessä kuivuudessa
kukoistavat kasvit kukkivat ja lampien vedet ovat matalalla. Kesäpäiväntasauksen mukana vaihtuu ajan
henkivartija etelään (Spirit Keeper Shawnodese) ja kuukauden elementiksi osuvat veden
energiat. Mineraaleina ovat helmi, karneoli sekä ruusukvartsi ja toteemikasvi on villiruusu. Tämän
eteläisten tuulien ajan toteemieläin on tikka, jonka tarkat nokankoputukset puun runkoon ja käpyihin
takaavat sille ravintoa ympäri vuoden ja vahvan nokan ansiosta myös uuden pesäkolon vuosittain.
Soidinaikanaan komeat tikkakoiraat rummuttelevat nokallaan mm. kelopuita ja tolppia, jotka antavat
hyvän kaikupohjan taitavalle esiintymiselle reviirirajojen laitamilla lenteville naaraille kuultavaksi.
|
KYPSIEN MARJOJEN KUU 23.7.-22.8. |
|
Toteemieläin: Lohi (sampi).
Klaani: Tulilintu/haukkaklaani.
Etelätuulet, kesäiset sateet ja auringonpaiste ovat tehneet tehtävänsä - metsien herkulliset
antimet kypsyvät, villimarjat ja muut luonnon hedelmät odottavat poimijaansa. Ajankohtaiset
kasvit ovat kamomilla, purppurapäivänhattu ja vadelma sekä puista punaseetri ja sumakki. Vadelma
on tunnettu herkkumarja, mutta myös kasvin lehdet ja juuret omaavat parantavia vaikutuksia.
Vadelman lehdistä valmistetun teen sanotaan parantavan erilaisia suolisto-ongelmia sekä
kuukautisvaivoja ja kasvin juuri omaa antibioottisia ominaisuuksia. Kuukauden elementti tuli veden
kanssa kuvastaa raudan, granaatin ja karneolin oranssinpunaista, energistä voimaa, joka yhdistyy
lohessa, kalojen kuninkaassa. Lohi on petokala, joka kuuluu vaelluskaloihin lisääntyen virtavesissä
ja kasvaen merissä. Keväällä kuoriutuvat poikaset ovat yksineläjiä, jotka valtaavat myöhemmin
kukin oman reviirinsä. Toteemieläin lohi opettaa päättäväisyyttä, kestävyyttä ja anteliaisuutta.
|
SADONKORJUUN KUU 23.8.-22.9. |
|
Toteemieläin: Ruskea karhu.
Klaani: Kilpikonnaklaani.
Sävyt maisemassa muuttuvat hiljalleen keltaisen ja rusehtavan eri vivahteisiin, maissi on kypsän
näköistä - on siunatun sadonkorjuun aika. Kuun elementti on maa veden kanssa, tuulet puhaltavat
etelästä ja mineraalit akaatti, ametisti ja topaasi toistavat alkusyksyn luonnon värejä. Toteemikasvi
on orvokki, joka symbolisoi hiljaista, lämmintä ja varautunutta herkkyyttä. Kuukauden toteemieläin
karhu on suuri petoeläin, joka nukkuu lumisen ajan talviunta, on kaikkiruokainen, ketterä ja vahva.
Karhulla ei ole luontaisia vihollisia metsäpalojen tai ihmisten lisäksi, mutta kiima-aikana
touko-heinäkuussa uroksien välillä saattaa esiintyä taisteluja. Toteemieläimenä karhu opettaa
tarkkaavaisuutta, hidasta ja tasaista etenemistä, rohkeutta sekä reilua meininkiä.
|
HANHIEN LENTO KUU 23.9.-23.10. |
|
Toteemieläin: Korppi (varis).
Klaani: Perhosklaani.
Vielä avointen järvien yllä lentävät muuttolintujen parvet, puiden lehdet ovat vaihtaneet väriään ja
putoilevat hiljalleen rusehtavan vihreään maahan. Kuukausi on lännen henkivartijan (Spirit Keeper
Mudjekeewis) ensimmäinen kuukausi ja ajankohta sattuu syyspäiväntasaukseen. Kuukauden pääelementti on
ilma veden kanssa ja mineraalit akvamariini, atsuriitti ja jaspis toistavat ajankohdan energiaa.
Toteemieläin korppi on kokomusta, metallinhohtoinen suuri varpuslintu, joka mystisestä ulkomuodostaan
huolimatta omaa leikkisän puolen, joka ilmenee välillä linnun tavassa suorittaa erikoisia
lentoliikkeitään. Korppi pesii rauhallisissa metsissä, korkealla puun latvoissa tai vuoristoalueiden
kalliojyrkänteillä aikaisin keväällä, joka mahdollistaa sille hyvän saalistuskauden oman
jälkikasvunsa ravitsemiseen. Intiaaneille korpit ovat merkinneet tasapainoa ihmisen ja luonnon
välillä - lähes jokaisella heimolla on oma tarinansa, jossa kerrotaan miksi korppi on musta väriltään.
Näissä kertomuksissa korppi aloittaa taipaleensa valkoisena lintuna, mutta muuttuu mustaksi
rangaistuksena väärästä teosta tai vaaran kohdatessaan ihmistä auttaessaan.
|
JÄÄTYMISEN KUU 24.10.-21.11. |
|
Toteemieläin: Käärme.
Klaani: Sammakkoklaani.
Tuulet puhaltavat lännestä, järvenselän peittää pakkashuurre ja hopeinen jää, joka peilaa valkoisten
vuorten uljasta profiilia. Kuukauden elementti on vesi maan kanssa ja toteemikivinä ametisti,
malakiitti sekä turmaliini. Ajankohtaan yhdistettävät kasvit ovat ohdake, hamppu ja hulluruoho sekä puista
kastanja, laakeripuu ja punaseetri. Lämpötilojen laskiessa siirtyy myös vaihtolämpöinen toteemieläin
käärme talvehtimispaikkaansa mukulakivikkoon, sorapenkereeseen tai hiekkanummelle. Eri lajeista
usein vaarattomimmat käärmeet näyttävät ja käyttäytyvät uhkaavan oloisesti, useat lajit tyytyvät kuitenkin
jännittyneessä tilanteessa kalkkarokäärmeiden tapaan häntäpään heilutteluun. Käärmeiden
erikoisominaisuus, nahanluonti, tapahtuu muutaman kerran vuodessa eritoten käärmeen kasvaessa sekä
aikuisiällä. Toteemieläimenä käärme opettaa luomisen valtakunnasta, syvästä muutoksesta, tasapainosta
luonnon kanssa, seksuaalisuudesta ja omasta feminiinisestä puolesta.
|
PITKIEN LUMIEN KUU 22.11.-21.12. |
|
Toteemieläin: Wapiti-hirvi (pöllö).
Klaani: Tulilintu/haukkaklaani.
Pitkä, valkoinen hiljaisuus on laskeutunut kaiken ylle, Äiti Maan pinta saa levätä rauhassa
luonnon kanssa loputtomien öiden jatkuessa kuun ja tähtien valossa. On länsituulten aika,
kuukauden pääelementti on tuli maan ohella ja mineraalit obsidiaani sekä pyriitti toistavat talven
mahtia. Kuukauden kasvit ovat misteli ja mustakuusi, joista jälkimmäinen auttaa esimerkiksi teenä
juotuna ideoiden tutkimisessa, maakontaktin luomisessa sekä löytämään oman tavan lähestyä Suurta
Henkeä. Kuukauden toteemieläin Wapiti-hirvi on suurin sorkkaeläimistä, joka omaa hämmästyttävän
nopeuden kokoonsa nähden. Suurimman osan vuodesta nämä intiaanien suuresti kunnioittamat eläimet
asustavat samaa sukupuolta olevissa ryhmissä, poikkeuksena paritteluaika, jolloin urokset yrittävät
saada mahdollisimman monta naarasta laumaansa.
|
|