Nämä askarteluohjeet ovat inspiraatiota menneisyydestä, luonnonmateriaaleista valmistetut intiaanien käyttö- ja koriste-esineet herättävät mielikuvituksen auttaen luomaan jotain kaunista itselle tai muiden iloksi. Intiaaniaiheista askartelua on mukava harrastaa yksin, kaksin tai isommallakin porukalla - hyvässä hengessä! Näistä ohjeista on helppo muodostaa yksinkertaisia versioita lapsille tai aloittelijoille sekä vaativampia toteutuksia aktiivisille askartelijoille ja suurille taiteilijoille.
Intiaanilegendan mukaan unet ovat viestejä pyhiltä hengiltä. Unisieppareiden uskotaankin siunaavan nukkuvaa ihanilla unilla, hyvällä onnella ja harmonialla koko elämän läpi. Unien siepparit rakennettiin joustavasta puun oksasta, kuten pajusta ja pajukehän keskelle silmukoitiin verkko, jonka materiaalina käytettiin muun muassa ohutta eläimen suolta. Siepparin koristeina saattoi olla höyheniä, kiviä ja helmiä. Kerrotaan, että reikä unisiepparin verkon keskellä päästää hyvät unet lävitseen, painajaisten jäädessä verkkoon kiinni kunnes aamun tullen auringon säteet sulattavat painajaiset verkosta pois.
Yöilma on siis täynnä sekä hyviä että pahoja unia. Kudo itsellesi unisieppari ottamaan kiinni painajaisesi ja tuomaan sinulle onnellisia unia. Seuraa näitä ohjeita unisieppareiden tekemiseen rinkejä, nahkanauhoja, helmiä ja höyheniä käyttäen.
Mikäli käytät unisiepparin kehänä metallirinkiä (esim. messinki), on se paremman näköinen nahalla päällystettynä. Liimaa siis nahkanauhan toinen pää rinkiin kiinni ja aloita ringin päällystäminen. Katso tarkkaan ettei nauha käänny vaan pysyy tasaisena ringillä. Kiedo nahkanauhaa ringin ympäri aina aloituspisteeseen saakka. Varmista nauhan pää jälleen liimaamalla. Metalliringin päällystämiseen voit käyttää valmista, esimerkiksi 3-4 mm leveää nahkanauhaa tai leikata itse ohuesta nahasta sopivia suikaleita.
Mikäli jätät aloittaessasi ja lopettaessasi ringin päällystämisen noin 15 cm pätkän nahkanauhaa "yli" voit tehdä unisiepparin ripustuslenkin seuraavasti. Solmi nauhojen päät tavallisella solmulla pari kertaa ja lopuksi nauhojen päät yhteen, jolloin väliin jää reilusti ripustamisvaraa. Ripustusnauha voidaan tehdä myös erillisestä nahkanauhasta, hamppunarusta tai köynnöksen pätkästä niin halutessa.
Sido keinotekoisen jänteen tai hamppunarun toinen pää rinkiin. Solmi puolisolmuja tasaisin välimatkoin ringille muodostaen lenkkejä. Mitä pienempiä lenkkien välit ovat, sen sekavamman näköinen on valmis verkko, joten malta jättää tarpeeksi välimatkaa ensimmäisen kierroksen lenkkien väliin. Pidä keinojänne tai naru tarpeeksi tiukkana verkkoa tehdessäsi.
Jätä viimeisen puolisolmun ja aloituskohdan väliin muita ensimmäisen kierroksen lenkkejä pienempi lenkkiväli, jotta lenkkien välit olisivat jatkossa suunnilleen samankokoiset. Kiinnitä seuraava puolisolmu ensimmäisen lenkin keskelle ja jatka sitomista kierros kierrokselta kunnes keskelle muodostuva unisiepparin aukko on halutun kokoinen. Päätä sitominen kunnon solmuun ja aloita unisiepparin koristeleminen halutulla tavalla.
Mikäli haluat koristella unisiepparin verkkoa kivi- tai muovihelmillä, etene seuraavasti. Puolisolmun lenkkiin tehtyäsi, pujota helmi verkkoon ennen seuraavan lenkin tekemistä. Toista lisäten yksi helmi aina yhteen lenkkiin niin halutessa.
Anna mielikuvituksen lentää ja kuuntele sisäistä intiaaniasi! Solmi eripituisia nahkanauhoja ringin kehälle, pujota nauhojen päihin kongohelmiä ja liimaa höyhenet kiinni helmiin. Ringin yläosaan voit sitoa nahkanauhalla metallisen conchon koristeeksi ja liimata sen alle höyheniä. Myös erilaiset luonnonkivet ja niistä valmistetut riipukset ovat upeita unisiepparin koristeita. Muita koristeita: puu-, luu- tai keramiikkahelmet, sulat, kulkuset, kangasnauhat, hevosen jouhi, villa, nuolenkärjet, metalliriipukset, koristenauhat siemenhelmistä...
Pohjois-Amerikan intiaanit käyttivät kilpikonnan kuorista, isoista sarvista, nahasta tai kuivatuista kurpitsoista valmistettuja helistimiä musiikissaan lähes yhtä ahkeraan kuin tom-tomeja konsanaan. Pienet kivet tai kuivatut siemenet onton helistimen sisällä ja maalatut koristeet sen pinnalla tekivät tästä soittimesta oivan lisän monipuoliseen intiaanimusiikkiin. Helistimiä käyttivät myös parantajat kutsuessaan henkiä avuksi potilaan luona ja kylän vanhimmat hikimajaseremonioissaan.
Oheisella askarteluohjeella valmistat kätevästi Pohjois-Amerikan intiaaniheimojen parantajien työkalun, jonka avulla kutsuttiin suojelevia henkiä eri tilaisuuksissa. Päästä mielikuvituksesi valloilleen ja koristele helistimesi aidossa intiaanihengessä!
1. Tyhjennä, puhdista ja kuivaa sipsitölkki huolellisesti.
2. Leikkaa tölkin kanteen ja pohjaan 'X'. Työnnä puukeppi ylös tölkin pohjasta ja tiputa yläosasta, kantta raottamalla, tölkkiin pieniä kiviä tai kuivattuja herneitä. Työnnä keppi ulos keskeltä tölkin yläosaa (muovikantta).
3. Liimaa isoin nahkapala koko tölkin ympärille. Kiedo puukepin näkyvien osien ympärille, tölkin ylä- ja alapäähän, 2 cm leveää nahkaa peittäen puuosat kokonaan. Leikkaa suikaleita isoista tekokarvapaloista, pujota ne puukeppien yli ja liimaa tölkin reunoihin kiinni tölkin kannen ja pohjan peittäen.
4. Leikkaa nahkanauha kolmeen osaan. Kiedo ja solmi yksi nahkanauha puukepin molempiin päihin jättäen n. 10 cm 'hännän'. Pujota nauhojen päihin muutama muovihelmi ja liimaa pieniä höyheniä helmien ja nauhan väliin.
5. Liimaa intiaanikoristenauha helistimen puoliväliin ja koristele helistin ylimääräisellä nahkanauhalla, lopuilla höyhenillä, helmillä ja kulkusilla.