Tehdessämme paljon työtä itsemme kanssa henkisellä tasolla, on hyvä huomioida myös fyysinen taso ja sallia mielen keskittyä johonkin konkreettiseen. Ennen vanhaan lähes jokaisessa kodissa oli alttari, joka viittasi yhteyteen taivaan ja maan välillä. Se oli henkilökohtaisen hiljentymisen ja hiljaisen kiintymyksen osoittamisen paikka.
Alttari ei välttämättä ole uskonnollinen paikka, se voi olla myös oman persoonallisuuden ilmentymä - pyhä paikka, jossa toiveet ja unelmat kohtaavat. Tiettyä chakraa korostava alttari auttaa hiljentämään ajatukset ja avaamaan sydämen omalle intuitiolleen. Päivittäinen vierailu alttarin luona muuttuu pian tavaksi, jolloin aika meditatiivisen ajattelun irtiottamiseen helpottuu.
Visuaalisen alttarin kokoaminen on helppoa, tarvitset vain pienen pöydän tai hyllyn, jolle voit halutessasi levittää valitsemasi chakran väriin sopivan liinan tai kankaan. Tasolle kootaan nimenomaan sinulle tärkeitä esineitä, kuvia tai esimerkiksi kiviä. Tämä on sinun pyhä paikkasi, keräämilläsi esineillä on merkitys ja inspiraatio juuri sinulle. Hyvä ajatus on meditoida hetki ennen sopusointuisten alttariesineiden valitsemista sallien vaiston ohjata sinua sydämen suuntaan.
Oheiseen esimerkkiin on koottu otsachakraan liitettäviä esineitä ja asioita, alttarin voit koota samaan tapaan mille tahansa chakralle muun muassa värejä, symboleja, tuoksuja ja ääniä vaihtamalla haluamaasi chakraan liittyen.
Oheiset ehdotukset ovat vain esimerkkejä, joista voit poimia otsachakran alttarin kokoamiseen sinulle läheiset vinkit tai käyttää intuitiotasi ja luovuuttasi sinulle tärkeiden asioiden alttarille saamiseksi.
Muista vierailla tässä omassa pyhässä paikassasi päivittäin, vaikka vain esineitä puhdistamassa, uudelleen järjestämässä tai vaihtamassa, jotta tavasta muodostuu sinulle jokapäiväinen ilo ja valitsemasi chakran miellyttävä tasapainottaja. Vietä hetki aikaa alttarisi äärellä, hiljenny katselemaan mieltäsi harmonisoivia esineitä ja aisti avoimesti kaikkia alttariltasi löytyviä asioita. Anna mielesi leikkiä ja lähde vaikka mielikuvitusmatkalle satumaailmaasi!