Vaikka esihistoriallisesti ihmislajin kehityksen kerrotaan saaneen alkunsa Afrikassa ja erityisesti muinaisen Egyptin historiaa ja mytologiaa on tutkittu paljon, ovat laajan mantereen varhaisvaiheet Saharasta etelään melko lailla tuntemattomia. Muinaiset kuningaskunnat ovat tulleet ja menneet, kirjavat kansat ja heimot olivat poliittisesti järjestäytymättömiä ja liikehtivät runsaasti. Afrikan mantereen ääniä voidaan silti kuulla muun muassa Nubian valtakunnasta, Etiopian kuningaskunnasta, Suur-Zimbabwen ajoilta sekä Länsi-Afrikan Beninin kuningaskunnasta.
Energiakeskus Indigo kokoaa ja täydentää Afrikan mytologiaa käsittelevää sivustoaan vähitellen tutkimustyön edetessä.
Afrikan mytologia:
A-C | D-H | I-Z
Kuvaus: Abassi on nigerialainen luojajumala ja taivaan hallitsija, joka vaimonsa Atain
toiveesta asetti ensimmäisen miehen ja naisen maan päälle. Valtansa turvaamiseksi Abassi kielsi ihmisiä tekemästä
työtä tai hankkimasta jälkikasvua. Pari unohti ennen pitkää kuitenkin jumalansa käskyt ja pian ylikansoitus alkoi
muodostua ongelmaksi maassa. Tämä johti siihen, että Abassin vaimo Atai antoi ihmisille kaksi lahjaa, Kiistan ja
Kuoleman, jotka hillitsivät ihmiskuntaa tehokkaasti.
Nimen merkitys: Abassi - jumala.
Kuvaus: Joruba-heimojen (Nigeria, Benin) ahnaat demonit ovat Abikuja, jotka aiheuttavat
lasten kuolemia. Kellojen soittaminen karkottaa pois näitä pahoja henkiä.
Nimen merkitys: Abiku - kuolemalle etukäteen määrätty, abi - se, joka omaa, iku - kuolema.
Symboli: Käärme.
Kuvaus: Abuk on ensimmäinen nainen Sudanin dinkojen mytologiassa. Hän asui alunperin
pienenä savifiguurina miehensä kanssa ruukussa, mutta ruukkua avatessa he alkoivat kasvaa kasvamistaan. Abuk on
naisten jumalatar sekä puutarhan, hedelmällisyyden ja veden suojelija.
Kuvaus: Algerian vuoristoseudun kabyle-berberien buffalojumala tai jumalatar, jonka isä on buffalojumala Itherther. He ovat vastuussa metsästyksen ja lihansyönnin kehittymisestä kabylimytologiassa.
Symboli: Kolme sisäkkäistä rinkiä.
Kuvaus: Länsi-afrikkalainen Adinkra hene on kaikkien adinkra symbolien päällikkö, se kuvastaa
suuruutta, johtajuutta, kuninkaallisuutta ja karismaa. Tämän symbolin kerrotaan olevan muiden symbolien inspiraationa.
Nimen merkitys: Adinkra - gyaman-heimon kuninkaan nimi, hene - kuningas.
Kuvaus: Adriambahomanana on ensimmäinen ihminen ja banaanien jumala Madagaskarin malagassimytologiassa.
Ulkomuoto: Puolet kehosta on lyhyt ja hiilenmusta, toinen puolikas on pitkä ja valkoinen.
Kuvaus: Zairen ja Ugandan lugbarojen luojajumala, jolla on kaksi puolta: hyvyyttä edustava
taivaan jumala Adroa ja pahuutta edustava maan jumala Adro.
Ulkomuoto: Vesikäärme.
Kuvaus: Nämä Kongon ja Ugandan lugbarojen luonnonjumalat piiloutuvat jokiin ja kivien taakse
seuraten öisin ihmisiä ja suojellen heitä roistoilta sekä muilta eläimiltä. Ihminen ei missään nimessä saa katsoa olkansa
yli taakseen ja huomata häntä seuraavaa Adroanzia - jos näin pääsee käymään, Adroanzi tappaa ja syö ihmisen.
Kuvaus: Maanpinnassa olleesta aukosta noussut ensimmäinen ihminen Ghanan ja Norsunluurannikon asantien mytologian mukaan. Hän sai surmansa kaksi päivää esiintulonsa jälkeen puun kaaduttua hänen päälleen.
Kuvaus: Nigerian ibo-heimon jamssin jumalatar.
Ulkomuoto: Ihmisen näköisiä olentoja, joilla on silmät jalkapöydän päällä.
Kuvaus: Ihmissyöjähirviöitä, jotka vaanivat aavikolla uhrejaan. He jahtaavat ihmisiä sokkona,
sillä heidän on mentävä maahan kontalleen ja nostettava toinen jalka ylös jotain nähdäkseen.
Kuvaus: Itä-Sudanin dinkojen mytologiassa kuolevaisen äidin ja vedenhengen poika, joka meni lapsena äitinsä menetettyään isänsä luo jokeen asumaan. Aikuiseksi kasvettuaan Aiwel palasi kyläänsä monivärisenä Longar-nimisenä härkänä ja johdatti dinkat nälänhädän aikana joen yli runsaiden vesien ja ruohojen maahan.
Kuvaus: Sudanilaisten lotukojen ylijumala, hän on myös sateen ja ylösnousemuksen jumala. Ajok on yleensä hyväntuulinen kaikkivaltias, mutta hänelle on suunnattava jatkuvasti rukouksia ja uhrilahjoja iloisen mielen ylläpitämiseksi. Hänellä on myös kyky herättää kuolleita henkiin, mutta erään tapauksen johdosta Ajok vannoi kuoleman olevan aina lopullista lotukoille.
Symboli: Sydän.
Kuvaus: Akoma on kärsivällisyyden, hyvän tahdon, kestävyyden ja sietokyvyn adinkra symboli.
Se on hyvin suosittu symboli muun muassa ghanalaisissa häissä.
Nimen merkitys: Akoma - sydän.
Kuvaus: Keski-Afrikan kongojen luojajumala, joka yritti elää ihmisten kanssa maan päällä, mutta totesi sen mahdottomaksi ja kiipesi narua pitkin ylös taivaaseen.
Kuvaus: Puusta veistetty Akuaba, kuupäinen ashanti-heimon hedelmällisyysnukke, pestään
koristukseksi, puetaan ja huolehditaan osana nuoren naisen koulutusta elämän taidoissa ja taioissa. Se on suuren voiman
amuletti, josta legenda kertoo seuraavaa: Akua niminen nainen ei onnistunut tulemaan raskaaksi, joten hän meni
paikallisen papin luokse, joka veisti Akualle nuken. Akua kohteli nukkea kuin oikeaa lasta ja pian kyläläiset
kutsuivatkin nukkea Akuabaksi eli Akuan lapseksi. Pian Akua tulikin raskaaksi ja hänen tyttärensä kasvoi
nukke ystävänään.
Nimen merkitys: Akua - naisen nimi, ba - lapsi.
Symboli: Pyton, kuunsirppi.
Kuvaus: Nigerian ibo-heimon ylin äitijumalatar, kuoleman ja hedelmällisyyden valtiatar. Hän
hallitsee manalaa ja moraalia, Alan on myös naisten ja lasten yleinen suojelija. Hänen puolisonsa on joko taivaan jumala
Amadioha tai auringon jumala Chuku.
Nimen merkitys: Maadoittua - ikbo eli ibojen kieli.
Kuvaus: Norsunluurannikon baule-heimon luojajumala, joka ei koskaan esiinny fyysisesti taiteessa.
Kuvaus: Malin dogonien korkein luojajumala ja taivaan hallitsija, joka loi koko universumin pohjana olleen kosmisen munan.
Ulkomuoto: Hämähäkki, joka ottaa joskus myös ihmismuodon.
Kuvaus: Anansi on viekas ja älykäs länsi-afrikkalainen petkuttajajumala, jonka kerrotaan
olevan Nyamen, suuren taivaan jumalan ja Asase Yan, maan ja hedelmällisyyden jumalattaren poika. Hänet tunnetaan
oveluudestaan, elämänverkostaan ja tarinoistaan, jotka hän osti omalla tavallaan Nyamelta. Tavallisesti peloton Anansi
pelkää vain yhtä asiaa - Tervatyttöä.
Nimen merkitys: Hämähäkki - akanin kieli.
Kuvaus: Kuun jumalatar, joka yhdessä puolisonsa Adriambahomananan kanssa kansoitti koko maan Madagaskarin malagassimytologiassa.
Muita nimiä: Mwatuangi - jakaja, Mulungu - luoja, Mumbi - muuttuja.
Kuvaus: Kenialaisten akambojen suuri, vahva ja antelias ylin jumala, joka tukee sekä lohduttaa
ihmisiä koettelemusten ja haasteiden keskellä.
Nimen merkitys: Asa - isä.
Kuvaus: Nigerialainen luojajumalatar ja Abassin puoliso, joiden kerrotaan asuneen auringossa.
Kuvaus: Tunisian hausojen mytologiassa kuoleman jumala, joka Allahin käskystä rajoitti ihmisiän alle sataan vuoteen useiden vuosisatojen sijaan.
Kuvaus: Keski-Afrikan ngbandi-heimon kirkkaiden vesien jumala.
Kuvaus: Zairen bushongojen kantaisien isä eli esi-isien jumala.
Kuvaus: Ylijumala.
Nimen merkitys:'Hän, joka tietää ja näkee kaiken' - akanin kieli.
Kuvaus: Länsi-afrikkalainen taivaan jumala.
Kuvaus: Alussa oli pimeää ja pimeydestä esiin astui vaaleaihoinen jättiläinen, Bumba. Oltuaan yksin miljoonia vuosia maailmankaikkeudessa, hän eräänä päivänä tunsi vatsakipua ja oksensi ulos auringon, kuun ja tähdet. Sitten hän sylkäisi ulos kahdeksan eläintä: kovakuoriaisen, krokotiilin, vuohen, kotkan, kalan, haikaran, leopardin ja kilpikonnan. Zairen bushongojen mukaan Bumba loi vielä ihmisen, miehen ja naisen, ja palasi sitten tyytyväisenä takaisin kotiinsa taivaaseen.
Kuvaus: Kalaharin bushmannien eli sanien muotoa muuttava veijarijumala, joka useimmiten ottaa sirkan hahmon, mutta myös muun muassa antilooppi, täi, toukka tai käärme ovat mahdollisia. Hänen puolisonsa on Coti ja pojat Cogaz ja Gewi.
Kuvaus: Malawin tumbukoiden luojajumala, joka loi myös itsensä. Chiuta antaa myös erityisen
lahjan ihmisille: sateen.
Nimen merkitys: Suuri taivaankaari.
Kuvaus: Itä-Nigerian ibojen pääasiallisesti hyväntahtoinen luojajumala, joka loi
maanpäällisen paratiisin. Chukulle on pyhitetty tiettyjä puulajeja ja hän ottaa vastaan uhrilahjoja erämaassa
pensaiden ja puiden siimeksessä. Tarina kertoo kuinka Chuku lähetti koiran neuvomaan kuinka ihmisten oli
toimittava kuolemantapauksissa kuolemattomuuden saavuttaakseen, mutta koira heikkeni ja väsyi matkalla. Varmuuden
vuoksi Chuku lähetti myös lampaan matkaan saman viestin kanssa, mutta lammas pysähtyi syömään ja saapui ihmisten
luokse oikean sanamuodon unohtaneena. Sen sijaan, että vainaja oli peitettävä tuhkaan maassa levätessään, lammas
kehotti ihmisiä hautaamaan vainajansa. Myöhemmin saapuneen koiran viestiä ihmiset eivät enää uskoneet ja siten
kuolema saapui maailman ikiajoiksi.
Nimen merkitys: Suuri henki.
Afrikan mytologia:
A-C | D-H | I-Z