Japanissa pitkälti maanviljelykseen perustuvat kansantarinat ja eri uskonnot ovat muokanneet käsityksiä mytologiasta sekä maailmankaikkeudesta. Maan vanhin uskonto eli shintolaisuus on edelleen tärkeässä asemassa nykyajan Japanissa keisarillista perhettä myöten, jonka oletetaan polveutuvan auringonjumalatar Amaterasusta. Monimuotoinen buddhalaisuus saapui Japaniin Kiinan ja Korean kautta vuonna 552, sen ja shintolaisuuden ohella myös zen-buddhalaisuus on henkisen konseptin inspiraatioina.
Energiakeskus Indigo kokoaa ja täydentää japanilaista mytologiaa käsittävää sivustoaan vähitellen tutkimustyön edetessä.
Ulkomuoto: Hänellä on leijonan pää hiuksissaan ja kolmas silmä kahden tavallisen keskellä.
Kuvaus: Rakkauden ja himojen tukahduttamisen jumala, joka pyrkii muuntamaan halut valaistumiseksi.
Kuvaus: Ukkosen jumala, joka syntyi meluisana lapsena. Rauhoittaakseen häntä, muut jumalat kantavat Ajisuke Takahikonea ylös ja alas portaita. Tämä selittää lähestyvän ja loittonevan ukkosen.
Kuvaus: Demoneita, joilla on liekehtivät päät, tuliset silmät ja terävät miekat.
Kuvaus: Keskitaivaan jumala, joka liitetään napatähteen (tällä hetkellä Pohjantähti).
Kuvaus: Kirkasta valoa sädehtivä auringonjumalatar ja taivaan hallitsijatar Amaterasu
syntyi yhdessä veljiensä Susanowon ja Tsukiyomin kanssa luojajumala Izanagin puhdistautuessa joessa. Amaterasu edustaa
arvokkuutta ja rehellisyyttä sekä luo kauneutta ympärilleen. Hänet liitetään myös hedelmällisyyteen, maanviljelykseen
(riisin ja vehnän viljely) sekä kutomiseen. Yksi hänen velvollisuuksiaan oli shintopapittarien kaapujen kutominen
kangaspuilla silkkiperhosen toukan koteloista kelatusta kuidusta.
Nimen merkitys: Suuri jumala(tar), joka loistaa taivaalla.
Symbolit: Peili, jalokiviketjut.
Muuta: Amaterasun juhlapäivä on Japanissa 17. heinäkuuta, mutta häntä juhlitaan myös
talvipäivänseisauksen aikaan 21. joulukuuta.
Kuvaus: Yksi taivaanjumalista, jonka kerrotaan asustavan maan jumalaa vastapäätä eli yllä.
Kuvaus: Amaterasun poika, joka kieltäytyi tarjouksesta ryhtyä Maan valtiaaksi.
Kuvaus: Ikuisen valon buddha, joka asustaa jumalallisessa metsikössä lootuslammikoiden ja linnunlaulun keskellä. Kuolevainen sielu voi vierailla tässä taivaallisessa paratiisissa ikuisen vaelluksensa aikana.
Kuvaus: Pahojen voimien valtaamia henkiä.
Ulkomuoto: Leijonan pää, tiikerin tassut ja hevosen keho.
Kuvaus: Baku on hyvä henki, joka tulee kutsusta paikalle ja syö painajaisia.
Ulkomuoto: Kaunis, kahdeksan kätinen nainen, joka ratsastaa lohikäärmeellä.
Kuvaus: Hyvän onnen jumalatar, joka on geishojen, tanssijoiden ja muusikoiden
suojelija. Benten on myös rakkauden, tiedon ja taiteiden jumalatar.
Kuvaus: Köyhyyden jumala, jonka karkottamiseksi suoritetaan erityisiä rituaaleja.
Ulkomuoto: Täydessä sotisovassa oleva vahva hallitsija.
Kuvaus: Yksi maailman taivaallisista vartijoista, pohjoisen vartija sekä sodan ja vaurauden
jumala.
Kuvaus: Tienviittojen, risteyksien ja polkujen jumala.