Intiaanien esi-isien kerrotaan saapuneen ensimmäisen kerran Amerikan mantereelle Itä-Aasiasta noin 40 000 eaa Beringinsalmen väliaikaisen jäätymisen seurauksena. Myös mongolien päällikön Tsingis-kaanin valloitusretket sai monet paimentolaisheimot pakenemaan Kamtsatkasta Alaskaan 1200-luvulla ja levittäytymään ympäri Kanadaa sekä kohti etelää aina Arizonaan saakka.
Näistä kansoista polveutuvat muun muassa Pohjois-Amerikan intiaanit, jotka arvostivat luontoa kunnioittaen eläimiä maansa alkuperäisinä asukkaina luoden näistä myyttisiä voimatarinoita. Näissä syvällisissä kertomuksissa on runsaasti symboliikkaa eri vuodenaikoihin, elementteihin ja luonnonilmiöihin liittyen. Eri heimojen uskomuksia yhdistää myös Suuri Henki (Great Spirit), joka maailman kokonaisuutta hallitsevana universaalina voimana on kaiken viisauden ja luomisen lähde.
Energiakeskus Indigo kokoaa ja täydentää Pohjois-Amerikan mytologiaa käsittävää sivustoaan vähitellen tutkimustyön edetessä ja Pohjois-Amerikan intiaanien voimaeläimet sekä zunien taikaeläimet merkityksineen löytyvätkin jo Intiaanit-sivuiltamme.
Pohjois-Amerikan mytologia:
A-B | C-Z
Muita nimiä: A'akuluujjusi
Heimot: inuiitit
Kuvaus: Luomisen äitijumalatar, joka loi karibun omista housuistaan ja mursun asettamalla takkinsa
maahan.
Heimot: irokeesit
Kuvaus: Kesän henki, joka lepää talvisin etelässä.
Heimot: inuiitit
Kuvaus: Meren jumalatar Sednan hallitsema alimaailma, jossa kuolleet puhdistetaan ennen
kuun paratiisiin lähettämistään.
Heimot: hopit
Kuvaus: Värikkääseen viittaan pukeutunut kevään henki, joka edustaa hedelmällisyyttä,
kirkkautta ja aurinkoa.
Muita nimiä: Estsanatlehi, Etsanatlehi
Nimen merkitys: Nainen, joka vaihtaa/vaihtuu.
Heimot: navajot
Kuvaus: Ilmeisesti hermafrodiitti tuulen ja tuen jumalhahmo, joka auttoi taivaan ja maan
luomisessa. Katso myös: Turkoosinainen.
Heimot: huronit
Kuvaus: Henki, jota kutsutaan apuun suurten vaarojen keskellä.
Heimot: mustajalat
Kuvaus: Kylmäntekijä, jään ja lumen jumala, joka valkoisissa hiuksissaan pukeutuu täysin
valkoiseen ja ratsastaa valkoisella hevosella.
Heimot: inuiitit
Kuvaus: Synnyttämisen jumalatar.
Heimot: inuiitit
Kuvaus: Sään ja kuun jumala, joka on vastuussa myös vuorovedestä, auringon ja kuun
pimennyksistä sekä maanjäristyksistä.
Muita nimiä: Alowatsakima
Heimot: delawaret
Kuvaus: Suuri henki, joka hallitsee kaikkea ja pukeutuu kotkansulkiin sekä peurannahkaisiin
housuihin.
Heimot: irokeesit, tsimshianit
Kuvaus: Maailmaa akselistaan käsissään pitävä jumala.
Heimot: salishit
Kuvaus: Luojajumala, joka asustaa yksin taivaissa kojootti viestintuojanaan. Amotken loi
viisi tytärtä kiskomalla viisi hiusta päästään ja kysyi näiltä, mitä he haluaisivat olla. Jokainen tytär vastasi eri
tavoin, ensimmäinen toive oli olla paha ja toinen hyvä. Ensimmäinen toive vallitsee edelleen kunnes hyvä voittaa...
Heimot: navajot
Kuvaus: Anaye on joukko hirviöitä, joiden kerrotaan syntyneen maailman neitsyeiden kautta.
Estanatlehi tuhosi hirmuisella maata mullistaneella myrskyllä lähes kaikki, mutta Kylmä, Nälkä, Köyhyys ja Vanha ikä
jäivät maailmaan, jotta ihmiset osaisivat arvostaa elämän myönteisiä puolia ja elämää itseään.
Muita nimiä: Angokoq, Angalkuq
Heimot: inuiitit
Kuvaus: Shamaani, joka toimii ihmisten ja henkimaailman välisten yhteyksien ylläpitäjänä.
Angakoq tarvitsee suojakseen vartijahengen, joka voi olla ihmishahmoinen, erityinen kivi tai karhu, joka on muodoista
vahvin ja suosituin.
Muita nimiä: Aguta
Nimen merkitys: Mies, jolla on jotain leikattavaa.
Heimot: inuiitit
Kuvaus: Alunperin luojajumalana tunnettu Anguta on jäisen, onnettomien vainajien maan
hallitsija, jossa kuolleiden on nukuttava vuoden verran Angutan vierellä ja kärsittävä hänen nipistyksiään.
Muita nimiä: Anningan, Igaluk
Heimot: inuiitit
Kuvaus: Kuun jumala, joka etsii jatkuvasti siskoaan (aurinkoa) taivaanrannan poikki. Tämän
jahdin aikana Aningan unohtaa syömisen kokonaan ja laihtuu sen vuoksi. Syödäkseen hän katoaa aina kolmeksi päiväksi ja
palaa jälleen vatsa pullollaan siskoaan jahtaamaan.
Heimot: mustajalat
Kuvaus: Tupakan jumala, joka toi tupakan polttamisen taidon ihmisille.
Heimot: maliseet (wolastoqiyik)
Kuvaus: Kauhistuttava, karvainen olento torahampailla - pelkkä ajatuskin hänestä esti
lapsia eksymästä kauas vanhemmistaan.
Muita nimiä: Arnakua'gsak, Arnarquagsag
Nimen merkitys: Vanha meren nainen.
Heimot: inuiitit
Kuvaus: Meren jumalatar, joka vastaa kaikkiin fyysisiin tarpeisiin. Arnakuagsak pitää
huolen siitä, että metsästäjät saavat tarpeeksi saalista koko heimon ruokkimiseksi ja kansa pysyy terveenä.
Muita nimiä: Asagaya Gigaei
Nimen merkitys: Punainen ihminen.
Heimot: cherokeet
Kuvaus: Ukkosen ja salamoinnin jumala, joka kykenee myös parantamaan vaihtaen empaattisesti
sukupuoltaan parannettavan henkilön mukaan.
Muita nimiä: Ataentsic, Ataensic
Heimot: huronit, irokeesit
Kuvaus: Taivaan jumalatar, joka liitetään avioliittoon, synnyttämiseen ja kaikkiin naisellisiin
asioihin. Hän putosi luomisen aikaan taivaasta maahan ja synnytti kaksoset nimeltään Hahgwehdiyu ja Hahgwehdaetgah.
Heimot: zunit
Kuvaus: Maan jumalatar, joka synnytti kaiken elämän ja loi maan yhdessä puolisonsa, taivaan
jumala Apoyan Tachin kanssa.
Muita nimiä: Awanawilonais
Nimen merkitys: Kaikki käsittävä.
Heimot: zunit
Kuvaus: Awonawilonan kerrotaan olleen olemassa kaikkein ensimmäisenä, hän loi auringon ja kasvua
edistävän sumun, joka muodosti alkumeren vihreän vaahdon. Taivaan (Apoyan Tachi) ja maan (Awitelin Tsta) luotuaan Awonawilona
siitti maailmaan elävät oliot.
Heimot: navajot
Kuvaus: Puheen jumala, joka esiintyy ihmisen muodossa.
Heimot: kwakiutl-intiaanit
Kuvaus: Villi metsänhenki, joka jylisee metsämailla ja jokien varsilla. Bokwuksen kerrotaan
vievän asumukseensa hukkuneiden sielut.
Pohjois-Amerikan mytologia:
A-B | C-Z