|

Pohjoisen miehet eli viikingit hallitsivat ja asuttivat suurinta osaa Pohjois-Eurooppaa
ajanlaskumme alkuvuosisadoilla. He olivat taitavia merenkulkijoita, jotka etsivät seikkailuja
ja vaihtelua maanviljelyyn muilta mailta ja meriltä. Syynä viikinkien matkoihin on pidetty
vanhimpien poikien perintöoikeutta, ylikansoitusta sekä melko avuttomia uhreja ulkomailla.
Viikingit ryöstivät ja tuhosivatkin Euroopan rannikon kyliä varsin ahkeraan, mutta toisaalla
he perustivat siirtokuntia ja kauppakeskuksia aina Konstantinopoliin saakka.
Viikinkien mytologia sivuille kokoamme seikkaperäistä sanastoa viikinkien jumalista ja muista
mielenkiintoisista olennoista. Viikinkien oraakkelit eli riimut taasen jatkavat yhtä sivujemme
pääteemaa eli itseensä tutustumista ja henkistä kehittämistä.
|