Skandinaaviset pohjoisen miehet eli viikingit hallitsivat ja asuttivat suurinta osaa Pohjois-Eurooppaa ajanlaskumme alkuvuosisadoilla. Viikinkiaika kesti 700-luvun lopulta noin 1000-luvun puoliväliin saakka. He olivat taitavia merenkulkijoita, jotka etsivät seikkailuja ja vaihtelua maanviljelyyn muilta mailta ja meriltä. Syynä viikinkien matkoihin on pidetty vanhimpien poikien perintöoikeutta, ylikansoitusta sekä melko avuttomia uhreja ulkomailla. Viikingit ryöstivät ja tuhosivatkin Euroopan rannikon kyliä varsin ahkeraan, mutta toisaalla he perustivat siirtokuntia ja kauppakeskuksia aina Konstantinopoliin saakka.
Viikinkien mytologia sivuille kokoamme seikkaperäistä sanastoa viikinkien jumalista ja muista mielenkiintoisista olennoista. Viikinkien oraakkelit eli riimut taasen jatkavat yhtä sivujemme pääteemaa eli itseensä tutustumista ja henkistä kehittämistä.